Viisi päivä aikaa

Ensi perjantaina klo 18 alkaen sitä sitten hiihdellään kellon ympäri! Huh hei, viisi päivää aikaa valmistautua koitokseen. Vaikka meitä onkin neljän hengen naisjoukkue, niin laskeskelin, että vuorokaudessa jokainen meistä ehtii sivakoimaan sellaiset noin 100 kilometriä. Kokonaisrasitusta lisää tietenkin myös koko yön valvominen. Mutta into pinkeenä täällä ollaan jo silti! Ihan mahtavaa, että saatiin seurasta kolme joukkuetta mukaan ja että päästään kokemaan tällainenkin koitos yhdessä. Yön hämärinä tunteina tunnelma Vierumäen kuplahallissa voi olla melkoisen mielenkiintoinen, sen verran monta huuliveikkoa tuohon porukkaan mahtuu 🙂

Ensi viikon ajattelinkin ottaa tuota hiihtoa silmällä pitäen melko kevyesti. Tiistaina mennään toki halliin ja torstaina uimaan, mutta välipäivät pidän lepoa. Ihan hyvä muutenkin pitää välillä vähän enemmän huilia, ainakin tämän päivän tuntuman perusteella.

Tällä viikolla tein tiistain hallivetojen jälkeen keskiviikkona kevyen 40 minuutin juoksulenkin. Torstaina juostiin Essin kanssa 45 minuuttia ja mentiin sen päälle tunniksi uimaan. Tehtiin Essin ja Katjan kanssa tosi hyvä uintitreeni: paljon käsivetoja pullareilla, tekniikkaa ja muutamia vauhtipätkiäkin. Perjantai-iltana suuntasin jälleen tunniksi uimaan ja pääsin ihan kunnolla hapoillekin.

Olin laittanut itselleni kevyen tasavauhtisen uinnin lisäksi 3 x 150 metriä reipasta, sitten pari sataa verkkaa ja sen päälle 10 x 25/25 kovaa/kevyttä. Sain Sepen veturiksi ja siinä peesissä olikin tosi hyvä sinnitellä. Illan uinti painoi ehkä vähän lauantainakin, kun lähdettiin Katjan kanssa lenkille. Juostiin ensin tunti ulkona ja sen päälle 30 minuuttia matolla reipasta. Ja sen päälle vielä jalkapuntti. Salilta lähtiessä tunsi todellakin treenanneensa.

Lauantai-iltana huomasin heti, että alaselkä ei ollut kovin riemuissaan salilla tehdyistä syväkyykyistä. Torstain ja perjantain alaselkää jäykistävällä pullariuinnillakin oli varmasti osuutta asiaan. Sunnuntaiaamuna sängystä ylös kampeaminen oli jäykän selän takia työn ja tuskan takana ja olo oli muutenkin ihan hirmu väsynyt. Lenkille ei todellakaan tehnyt mieli. Kävin Meten kanssa luistelemassa ja nukuin kunnon päikkärit. Sitten lähdettiin tytön kanssa tämän uintitreeneihin, jossa olo alkoi viimein kirkastua. Kai se vaan on niin, että kovan uinnin ja tuollaisen pitkän yhdistelmätreenin jälkeen vuorokausi ei enää riitä näin vanhalla palautumiseen 🙂

Kotona kiskoin lenkkikamppeet niskaan ja lähdin hiljaiselle vajaan tunnin juoksulenkille. Auraamattomilla kävelyteillä vauhti oli varsin vaatimatonta, mutta eipä ainakaan tullut mentyä liian kovaa. Kotona suunnittelin vielä meneväni polkemaan hetkeksi traineria, mutta kello oli jo niin paljon, että lasten iltapala, suihku ja koulu&päiväkotikamppeiden pyykkäys ja kokoon haaliminen vetivät pidemmän korren.

Joku viisas on joskus sanonut harjoittelusta, että ”vähän on paremmin kuin ei mitään”. Tänään tuo filosofia toteutui ihan kirjaimellisesti. Ensi viikolla sitten taas lisää!

Tietoa kirjoittajasta

taru

39-vuotias nainen Lahdesta.

Julkaistu

2 kommenttia artikkeliin ”Viisi päivä aikaa”

  1. Moi,

    Tuota alaselkää olen pohtinut ja todennut, että pullarien kanssa se menee ihan notkolle. Pitäisi vaan jaksaa pitää keskivartaloa tiukempana ja koko ruoto suorassa. Keskivartalolihaksien vahvistamisessa on vielä tekemistä…

    Tuota 24-h hiihdon jälkeistä aikaa odotan minäkin mielenkiinnolla:) Pitää antaa toipumiselle ihan kunnolla aikaa ja ottaa ensi viikko tuntemuksia tunnustellen. Jos tässä jotain on oppinut, niin sen, että väsyneenä ja väkisin on ihan turha tehdä mitään. Pitää vaan luottaa siihen, että kroppa kertoo, milloin se on toipunut.

    Jos teillä ei ole perjantai-illaksi tai lauantaipäiväksi muita suunnitelmia, niin ajelkaa Vierumäelle meitä katsomaan! Kuplahallista löytyy lauantaina monta väsynyttä suksijaa:)

    Kiitos neuvoista & tsemppauksesta,

    t. Taru

  2. Katja sanoo:

    Tulipa mieleen tosta pullari-uinnista ja alaselkäongelmista. Itsellänikin on syksyltä kokemusta aiheesta ja monella muullakin ollut samaa ongelmaa. Eli kun pullarithan tavallisesti nostavat jalkoja pintaan niin jos keskivartalon tukilihahakset eivät ole tikissä (niinkun mulla) tai sitten ei osaa niitä käyttää niin alaselkä menee bullarien ansiosta notkolle ja näin alaselkään tulee painetta. Itse kärsin tästä ongelmasta myös märkäpuku-uinnissa… Mutta jos tulee tuollaisia oireita niin kannattaa vahvistaa vatsalihaksia esim. pilates-tyyppisen harjoittelun kautta tai sitten pyrkiä tekemään uinnissa juuri asentoa ylläpitäviä treenejä joilla saa hahmotettua mitä esim. vatsalihaksilla pitäisi tehdä uintiasennon vuoksi. Tietysti voit myös laittaa bullareihin hieman vettä jotta saat jalkoja vähän alemmaksi. Tietysti myös kannnattaa miettiä että onko esim. lonkankoukistajissa kireyksiä tai esim. jalkojen lihasepätasapainoa…

    Tsemppiä 24-hiihtoon… siinä onkin sitten varmaan toinen mielenkiintoinen tutkimuksen (itsetutkiskelun siis) aihe että miten palautuu siitä että hiihtää vuorokauden ympäri. Itsessäänhän n. 100km:n hiihtäminen ei ehkä niin paha rasti mutta kun sitä tekee myös vuorokaudenaikana jolloin yleensä lepää…

    Tämmöistä pohdiskelua vaan tuli mieleen… terkuin Katja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *