Vuoden ensimmäisen viikon kunniaksi ajattelin päivitellä tätä treeniblogiakin. Edellinen postaus oli Barcelonan Ironmanin kisakertomus ja siitä on jo yli kolme kuukautta. Sen jälkeenkin on ollut elämää ja treenejä, vaikka aika kauan taisinkin leijua jonkin sortin onnellisuuskuplassa.
Viime syksyn, kuten muutkin syksyt, treenailin omin päin. Valmentajan ohjelma alkoi vasta tällä viikolla. Kisakausi oli niin pitkä, että tauko säntillisestä ohjelman noudattamisesta oli paikallaan.
Mutta eihän se tietenkään tekemättömyyttä tarkoita. Polarin mukaan harjoitustunteja kertyi syksyn aikana tasaisesti keskimäärin kymmenen viikossa. Käytiin Katjan ja Esan kanssa juoksemassa melko paljon pitkiä ja matalatehoisia lenkkejä. Muutaman kerran olen testannut lokakuun jälkeen myös aerobista kynnysvauhtia. Esalta omimani testi on sellainen, jossa juoksen saman viiden kilometrin lenkin noin 150 sykkeellä, joka on neljä pykälää alle aerobisen kynnykseni. Testi on helppo tehdä, koska se ei vaadi sen kummempaa valmistautumista ja sen voi tehdä melkeinpä minkä juoksulenkin lomassa tahansa.
Tällä hetkellä juoksen tuolla sykkeellä noin 5.10 kilometrivauhtia. Vertailun vuoksi sanottakoon, että ennen Barcelonaa vauhti oli samalla sykkeellä 4.55.
Kävin syksyllä myös ahkerasti joogassa ja aloitin uimaan heti Barcelonaa seuraavalla viikolla. Osallistuin lokakuun lopussa viikonlopun uintileirillekin. Rakensin autotalliin traineri-juoksumatto-punttisalimekan, jossa olen myös viettänyt itsekseni aika monta tuntia.
Selvittelin syksyn aikana myös keuhko-ongelmiani. Kävin keuhkolääkärillä, joka teki lähetteen spirometriaan ja pef-seurantaan. Niiden pohjalta sain astmadiagnoosin ja uuden lääkityksen. Uusi ja ainoa lääkkeeni on nimeltään Relvar ja sitä otetaan yksi henkäisy aamuisin. Sen pitäisi pitää minua jatkuvasti kiusanneet infektiot paremmin poissa. Mutta ans kattoo nyt. En usko ennen kuin näen.
Joulukuun alussa kävimme kylässä kummipojan perheen luona Kirkkonummella. Miskan kummisetä Ville ajaa maantiekisoja Elitessä (eli yleisen luokan ns. SM-sarjassa) ja hän kertoi norjalaisen pyörägurun tekemästä kirjasta ja ohjelmasta, jolla pyritään nostamaan V02-luvut uusiin lukemiin. Hieman yllytyshulluna tietenkin innostuin ohjelmassa.
Kyseessä on kahden viikon ohjelma, jossa tehdään eri mittaisia ja kovatehoisia pyörätreenejä joka päivä. Harjoituswatit lasketaan ensimmäisen päivän 5 minuutin maksimitestin pohjalta. Lisätietoja kirjasta voi käydä katsomassa tästä:
http://www.training4cyclists.com/time-effective-cycling-training/
Ohjelma oli haastava, mutta hauska. En kuitenkaan polkenut treenejä kahta viikkoa putkeen, koska pidin välissä uinti-ja juoksupäiviä. Kokonaisuudessaan ohjelman tekemiseen meni minulta reilut kolme viikkoa.
Endorfiiniaddiktina tykkään eniten treeneissä, joissa tehdään niin että tuntuu. Ja nämä todellakin tuntuivat. Luvattua kehitystäkin tapahtui. Mun kolmen minuutin pyörämaksimin tehot nousi 284 watista 300 wattiin.
Ohjelmasta oli varmasti hyötyä myös 20 minuutin ftp-testiin, jonka poljin eilen. Poljin viime kevään aikana ftp-testin kuuden viikon välein ja paras tulokseni oli 227 wattia. (keskiwatit siis). Eilen keskiwatit olivat 230. Lähtötaso on siis parempi kuin viime kevään paras tulos ja siihen olen tosi tyytyväinen. Nyt ollaan jo tosi lähellä 4 wattia/kg lukemia, kesään mennessä toivottavasti yli sen.
Treenit jatkuvat kohti kesää vielä muutaman viikon ajan pyöräpanotteisesti. Ajattelin nimittäin osallistua wattbiken 10 kilometrin SM-kisoihin, jotka ajetaan 23.1. Olen vähän sellainen, että tykkään, kun on joku tavoite, jota kohti mennään. Tämä on yksi sellainen.
Voimaharjoittelussa kokeillaan vähän uusia juttuja. Sanoin valmentajalleni Joelille, että en halua tehdä samanlaista punttikuuria kuin yleensä talvella, vaan hakea jalkoihin voimaa ja etenkin kimmoisuutta hyppelyiden kautta. Uskon, että juoksuvauhdissani on vielä petrattavaa, mutta se edellyttää lennokkuutta ja kimmoisuutta, jota ei punttisalilta saa. Puntista on eniten hyötyä pyöräilyyn, mutta senkin kehittämisessä on kaksi koulukuntaa. Niistä toinen ei tee punttia lainkaan, vaan hakea voimaa reisiin lajinomaisten harjoitusten kautta. Siis pyörän päältä. Tätä ajattelin kokeilla itsekin.
Ja koska tässä iässä ja harrastuksessa on vapaa kokeilemaan mitä vaan, niin kuluvat kuukaudet teen pelkän levytangon kanssa satoja toistoja ja hyppelen boksille ja ilman boksia. Homman nimi plyometriset hypyt ja ainakin ekan treenin jälkeen jalat olivat tasan yhtä kipeät kuin kunnon punttitreenin jälkeen. Hypyt menivät siis sinne minne pitikin. Toivottavasti niistä saatava voima jalostuu kimmoisuudeksi ja kesällä parantuneeksi juoksuvauhdiksi.
Jos joku miettii, mitä ne plyometriset hypyt oikein ovat, niin alla olevasta linkistä voi käydä kurkkaamassa.
https://www.youtube.com/watch?v=dvggf9hPwtM&t=92s
Uimassa olen käynyt 2-3 kertaa viikossa. Pari kevyempää ja tekniikkapainotteista uintia ja yksi napakampi. Vauhdista en tiedä, mutta uinti tuntuu aiempaa helpommalta. Se johtuu varmasti ainakin osittain siitä, että happi kulkee keuhkoissa aiempaa paremmin. Pyörässä ja juostessa sitä ei niin huomaa, mutta uidessa ero on kyllä huikea. On ihanaa uida, kun ei ahdista yhtään!
Ensi kesän kisoista ohjelmassa on ainakin sprintti-SM-kisat ja Joroisten puolimatka. Jos siellä menee alle 5 tuntia ja olen pysynyt kesän terveenä, osallistun Tahkon täyden matkan SM-kisaan. Jos Joroisissa menee huonommin, suuntaan ajatukset syksyyn ja juoksen maratonin.
Keväällä juoksen puolimaratonin (toivottavastialle 1.35) ja muutamia lyhyempiä kisoja.
Vaikka ensi vuoden piti olla puolittainen välivuosi, niin tällä hetkellä se ei siltä tunnu. Treenejä on kiva tehdä, varsinkin kun kehittymistäkin tapahtuu. Ja vaikka ei tapahtuisikaan, niin treenailisin silti. Koska tykkään tästä niin paljon. Ja koska liikunta on elämäntapa. Ihan paras sellainen.