Vuoden ensimmäinen treeniviikko on takana ja sen kyllä huomaa. Jalat painaa tonnin ja nälkä on jatkuva. Mutta mieli on iloinen! Sitä saa, mitä tilaa. Ja tätähän mä tilasin.
Joku saattaa miettiä, että mihin tällainen 37-vuotias perheenäiti tarvitsee valmentajaa. Eikö itsekseen ja oman fiiliksen pohjalta liikkuminen riitä?
Aika pitkään olin sitä mieltä, että kyllä riittää. Vuonna 2008 juoksin ensimmäisen maratonini ja sen jälkeenkin puolen kymmentä lisää ihan omin opein. Lueskelin Juoksija-lehteä ja surffailin netissä, ja etsin itselleni sopivia harjoitusohjelmia. Kokeilin Janne Holmenin metodeja ja milloin mitäkin. Ajat paranivat pikku hiljaa ensimmäisen maratonin neljästä ja puolesta tunnista 3.40 kantturoihin. Ja olin oikein tyytyväinen. Kehitystä tapahtui, koska lähtötaso oli verrattain matala. Ensimmäisessä mattotestissäni, tämän uudelleen virinneen urheiluharrastuksen alkumetreillä, rasvaprosenttini oli 25 ja hapenoton maksimi tuli vastaan 45 millilitran kohdalla. Aikojen paranemiseen riitti, kun pisti tossua riittävän usein toisen eteen. Kunnes sitten kehitys pysähtyi. Ja se jos mikä korpesi.
Kolmen ja puolen tunnin alitukseen kaipasin järeämpiä aseita. Kysyin apua Väisäsen Katjalta, joka teki minulle muutama vuosi takaperin ohjelman Pariisin maratonia varten. Haamurajan alitus jäi siellä muutaman minuutin päähän, mutta harjoittelusta se ei varmasti ollut kiinni. Olin treenannut paremmin kuin aikoihin.
Kun triathlonista tuli sitten ykköslajini, löysin harjoittelukavereikseni Katja K:n ja Essin. Vähän myöhemmin Anteron ja hiljattain Susannan, monesta muusta tärkeästä seurakaverista puhumattakaan. Minun osaltani kehitystä on tapahtunut vielä ihan mukavasti ja varmasti taas osittain siksi, että uinnissa ja pyöräilyssä on ollut helppo kehittyä. Tykkään harjoitella tavoitteellisesti ja paljon. Ja jos valita saa, niin juoksua.
Viime kesä ja tämä syksy kuitenkin näyttivät, että omaan päähän ei voi aina luottaa. Koska tykkään niin kovasti harjoitella, järki ei aina kerro, milloin pitäisi hellittää. Marraskuinen pohjevammakin oli varmasti ainakin osittain omaa hölmöyttä. Olin juossut kolme hyvää treeniä ja ajattelin, että yksi vielä ja sitten lepään. Ja tietenkin siinä viimeisessä jalasta kuului naps. Kyllä kyrsi.
Paranemaan päin
Päätin siis kysyä neuvoa itseäni viisaammalta. Ja nyt niitä neuvoja on noudatettu joulukuun tutustumisjakson jälkeen ensimmäinen kokonainen treeniviikko. Marras-joulukuussa koitin lähinnä toipua maratonista ja kuntouttaa pohjetta, mutta nyt mennään hippulat vinkuen kohti kesää! Ja mä olen intoa täynnä kuin ilmapallo 🙂
Valmentaja ei tietenkään vapauta oman järjen käytöstä. Jos väsyttää, on levättävä, vaikka ohjelmassa lukisi mitä. Mutta uusia ärsykkeitä ja harjoituksia – niitä olen saanut jo nyt. Kuluneella viikolla mulla oli pariin kertaan ihan voittajafiilis ja useammastakin eri syystä. Ensiksikin: pystyin juoksemaan Pajulahdessa keskiviikkona tosi hyvän traineri-juoksu-yhdistelmätreenin vedot melkein kokonaan. Jes, jalka paranee!
Susannasta näkyy varpaat, Katjasta yli puolet.
Toiseksi tunsin suurta tyytyväisyyttä torstain ja lauantain uintitreenien jälkeen. Uinti on mulle lajeista haastavin ja siksi torstain 20 x 100 metrin vedot ja lauantain 3600 metrin kelailutreenit saivat tuntemaan pientä kauhua jo etukäteen. Kaverin kanssa niihin on aina helpompi tarttua, mutta yksin altaaseen meneminen on aina haastavampaa. Ja kun kaveria ei ollut tarjolla, niin yksinhän se oli mentävä. Mutta sainpas tehtyä molemmat! Satasen vedot piti uida taannoisen tonnin testin vauhtia, jonka laskeskelin olleen 1.51 tuntumassa. Kaikki ne menivät kuitenkin aavistuksen kovempaa, keskimäärin 1.48. Se taas kertoo jotain mun nelosen testistä, jonka uin 1.45 vauhtia. Tähän dieselkoneeseen pitää saada lisää kierroksia. Pitkä kelailukin meni odotettua paremmin. Treeni oli pätkitty 400 metrin osiin, joiden välissä oli 100 metriä potkuja. Aika meni sukkelaan.
Treenitunteja tälle yhden lepopäivän viikolle kertyi 10, ja ne jakaantuivat kolmen uinnin, kahden pyöräilyn, yhden hiihto + pyörä-yhdistelmän, kahden lihaskuntotreenin ja yhden lyhyen juoksun kesken.
Tästä on kiva jatkaa!