Kuukausi: helmikuu 2013

Viime viikko oli töiden puolesta sen verran kiireinen, että blogipäivitysten tekeminen jäi kokonaan. Treenailtua tuli silti ihan mukavasti.

Maanantaina pidin perinteiseen tapaan lepopäivän ja köpöttelin kankeana Meten telinevoimisteluharkkojen katsomoon viikonlopun punttailusta kipeytyneillä jaloillani. Pohdin, että noinkohan näillä jaloilla vielä tiistaina mitään hallivetoja juostaan, mutta niin sitä vaan juostiin.

Verkattiin Katjan kanssa tiistaina ensin reilut kolme kilometriä ulkona. Halliin tullessa Lahden Ahkeran junnuyleisurheilijat olivat juuri sopivasti lopettelemassa vuoroaan, joten radalla oli ihan mukavasti tilaa.

Aloitettiin tonnin vedot 4.40 vauhdista ja tarkoitus oli juosta kuusi vetoa minuutin palautuksella viiden sekunnin pudotuksin. Kolmannen vedon jälkeen vauhti karkasi jo vähän lapasesta. Neljäs veto meni 4.20 pintaan, viidennen aika oli 4.11 ja kuudennen 4.01. Päätettiin Katjan kanssa juosta vielä kerta kiellon päälle astetta rauhallisemmin. Seitsemäs veto juostiin rennosti 4.30 vauhtia.

Vaikka vetoja oli määrällisesti paljon ja palautus oli puolet aiemmasta, meno tuntui yllättävän mukavalta. Juoksu ei ollut superkevyttä, mutta ei järin hapottavaakaan. Tiistaisin jaloissa tuntuu vielä viikonlopun treenit, mutta toisaalta, ihme olisi jos ei tuntuisi. Ihan hyviä treenejä on silti tullut viime viikkoina hallissa tehtyä.

Keskiviikkona hölkkäilin 45 minuutin palauttavan lenkin. Torstaina kipiteltiin perinteiseen tapaan puolen tunnin verkka ulkona ja uitiin tunti päälle. Uintiohjelmassa oli aika paljon kaikenlaisia vetoja ja tekniikka tuntui olevan taas jotenkin aivan hukassa. Onneksi perjantain uintitreeni kulki jo paremmin ja käsivedoissa oli taas jonkinlainen ote veteen.

Lauantaina tehtiin Katjan kanssa hyvä yhdistelmätreeni. Juostiin ensin ulkona 45 minuuttia kevyesti ja sitten matolla viisi kilometriä reipasta. Ilahduttavinta oli, että vitosen reippaan vauhti oli alle viiden minuutin kilometrivauhtia ja keskisyke oli 151. Viime syksynä mun maratonvauhtiset lenkit olivat viitosta tai vähän päälle ja niiden keskisyke oli kymmenen pykälää korkeampi. Kehitys kehittyy vai miten se meni 🙂

Juoksujen päälle pumppailtiin jalkoja ja tehtiin pienimuotoinen testi: jalkaprässiin puolitoista kertaa oma paino (siis 90 kiloa) ja sillä niin monta toistoa kuin jaksaa. Kolmeenkymmeneen päästiin molemmat, ehkä muutama olisi mennyt enemmänkin jos olisi oikein rutistettu, mutta vakaa aikomus oli päästä vielä sunnuntainakin treenailemaan.

Sunnuntai olikin oikea superpäivä: hiihtelin ensin hissukseen puolitoista tuntia ja juoksin päälle puolituntia. Juostessa sykkeet oli ihan oudon matalalla. Joko mun kunto on tosiaankin kehittynyt tai sitten mittarissa on vikaa. Pitänee seurailla muutamana päivänä.

Illalla mentiin vielä Simon kanssa Vierumäen kuplahalliin pyöräilemään ja ai että oli mukavaa! Siellä polki muutamia ihan nimekkäitäkin maantiepyöräilijöitä omia treenejään, ja eikös mun tietenkin pitänyt päästä kokeilemaan, kauanko siinä neljänkympin vauhdissa pystyy roikkumaan mukana. Ei järin kauaa 🙂 Mutta kyllä se sisähallissa polkeminen aina trainerilla ajamisen voittaa! Jospa tässä kevään aikana pääsisi vaikka kerran viikossa siellä käymään, niin luulisi keväällä pyöräilykauden käynnistyvän astetta liukkaammin.

Viime viikko oli kokonaisuudessaan varsin kevyt. Tiistain hallivetojen jälkeen päädyin pitämään keskiviikkona lepopäivän. Torstaina kävin hissukseen uimassa ja perjantaina mentiinkin uinnin sijasta raclettepannun äärelle naapuriin.

Lauantaina sulattelin edellisillan herkkuja Katjan kanssa ensin tunnin ja kymmenen minuutin juoksulenkillä. Sen päälle kipittelin matolla vartin reipasta. Yhteensä juoksua kertyi noin 15 kilometriä.

Juoksun jälkeen siirryttiin punttien pariin. Tehtiin jaloille ensin kolme sarjaa syväkyykkyä ja sitten raskaammilla painoilla puolikyykkyä. Sitten takareisikoukistuksia ja lopuksi askelkyykkyjä.

Ihan aluksi luultiin molemmat, että ollaan napattu niskan taakse vahingossa kymmenen kilon tanko, koska syväkyykkäily tuntui niin kevyeltä. Mutta eipä oltukaan. Sama parikymppinen siellä oli kuin ennenkin. Laitettiin siis lisää painoja ja jatkettiin tekemistä uusista lukemista. Ilahduttavaa kehitystä!

Ylävartaloliikkeinä tehtiin ylätaljaa, hauiskääntöä ja ojentajille dippejä. Päälle vielä vatsat ja selät, ja sitten hieman voipuneena kotia kohti.

Sunnuntaina jaloissa tuntui ihan eri tavalla kuin aiemmin. Lähdettiin Simon kanssa hiihtelemään ja siinä puolentoista tunnin aikana ne kyllä vertyivät ihan hyvin. Hiihtäminen on mulle sopivan kevyttä ja palauttavaa treeniä. Lenkin keskisyke oli 126 ja maksimit 149 vaikka kierrettiin tuota melko mäkistä lähilatua. Tarkoituksena oli juosta päälle vielä puoli tuntia, mutta kello on jo niin paljon, että kipittely piti jättää väliin, koska kummitytön synttärit painoivat päälle.

Suihkussa mietin, että on se vaan jännä, että tuollainen puolentoista tunnin lenkki ei tunnu enää nykyisin juuri miltään. Vielä vuosi tai pari sitten se olisi ollut ihan kunnon veto. Nyt sitä lähinnä harmittelee, että jäipä tekeminen tänään lyhyeksi. Niin ne ajat muuttuu. Mutta pitää vaan malttaa pitää näitä kevyitäkin viikkoja aina välillä. Muuten ei jaksa niitä raskaampia.

Viime perjantain ja lauantain välinen yö oli pitkä, mutta ikimuistoinen. Osallistuimme seuran ja yhteensä kolmen nelihenkisen joukkueen voimin Vierumäki 24H-hiihtoon. Tapahtuma alkoi perjantaina ilta kuudelta ja loppui tasan vuorokautta myöhemmin. Tukikohtana toimi Vierumäen kuplahalli ja reittinä vajaan viiden kilometrin latu, jota ehdin vuorokauden aikana kiertää 90 kilometrin edestä.

Alun perin ajatuksensa oli hiihdellä rauhallisesti ja keskittyä kilometrien keräilyyn. Mutta sillä sekunnilla kun sain numerolapun rintaan, päässä kävi jonkunlainen naksahdus. Kilpaahan tänne on tultu hiihtämään! Olin joukkueemme aloittaja ja kiskoin fiksuna tyttönä jo ensimmäisellä kierroksella jalat aivan hapoille. Toisella kierroksella vauhti oli vajaan minuutin rauhallisempaa ja kolmannella se putosi jälleen lähes minuutin. Siihen se sittenkin pysähtyikin. VK-sykkeillä menin silti suurimman osan matkasta. Nopein (ensimmäinen) kierros oli hieman alle 16 minuuttia ja hitain vähän päälle 19 minuuttia. Keskiarvokierrosvauhdiksi jäi noin 18 minuuttia tai vähän alle.

Ensimmäiset kolme tuntia hiihdettiin kierros per nainen –periaatteella, jolloin taukoa ehti pitää vajaan tunnin. Iltaruokailun aikaan siirryttiin kahden kierroksen taktiikkaan, jotta ruoka ehti sulaa vajaat pari tuntia ennen ladulle lähtöä. Kahden kierroksen kiertäminen tuntui muutenkin mukavammalta, koska vauhti oli pakko pitää maltillisempana. Sillä mentiin siis melkein aamuun asti.

Tauon aikana rutiiniksi muodostui melko nopeasti kuivan kerraston vaihtaminen, nopea tankkaus, lyhyt lepo, vaatteiden päälle pukeminen ja sitten taas vaihtopaikalle odottamaan viestin tuojaa omalta kierrokseltaan. Ikävintä oli kaivautua makuupussin lämpimästä juuri kun oli vaipunut hetkellisesti horrokseen. Nukuttua ei tullut yön aikana ollenkaan, mutta muutaman kerran ehdin torkahtaa muutamaksi minuutiksi.

Vaikeimmat hetket koin aamu kuuden ja yhdeksän välillä, jolloin väsymys alkoi painaa toden teolla. Samoihin aikoihin kärvistelin vessassa hetkellisen ”turistiripulin” kourissa, mikä tyhjensi vatsan ja energiavarastot aivan totaalisesti. Aleksi totesikin minut nähdessään, että näytän siltä, kuin olisin lomareissulla haudan takaa, sen verran valkoinen oli naama, silmäpusseista puhumattakaan.

Iso kiitos tokenemisestani kuuluu Northforcen suolapitoiselle urheilujuomalle, sillä sen ansiosta kykenin hiihtämään moneen kertaan tyhjennetyllä mahalla. Samaa juomaa kiittelivät muutkin seuralaiset, jotka kokivat hetkellistä nestehukkaa.

Kokemuksena 24 tunnin hiihto oli huikea, etenkin korvien välille. Yön hämärinä tunteina ja väsyneenä ladulle lähteminen koettelivat henkistä kanttia ja oli ilo huomata, että sitähän löytyy :). Kertaakaan ei iskenyt uskon puute, kiukku tai niin ylitsepääsemätön väsymys, että oma vuoro olisi pitänyt siirtää seuraavalle. Hiihtäminen tuntui kertakaikkisen mukavalta ja porukassa heitetty läppä piti tunnelman keveänä koko vuorokauden.

Tapahtuman raskain osuus taisi lopulta olla palkintojoen jaon odottaminen. Tapahtuman järjestelyistä vastanneet opiskelijat olivat tehneet voimistelu- ja musiikkiesityksiä, jotka kaikesta sympaattisuudestaan huolimatta olisi voinut jättää esittämättä. Armoton väsymys painoin silmäluomia ja puoli seitsemän aikaan illalla ainoa toiveeni oli päästä äkkiä kotiin, suihkuun ja nukkumaan.

Pronssimitalit kaulassa oli silti kiva lähteä kotiin! Iso kiitos loistavalle tiimille – Annalle, Sarille ja Katjalle. Kaikkea hullua sitä tuleekin porukalla tehtyä!

Toipuminen on ollut yllättävän nopeaa. Sunnuntain ja maanantain pidin totaalilepoa, mutta eilen jo juoksentelin kevyesti hallissa. Kolmen kilometrin alkuverkan jälkeen juoksin 3 x 4 x 200 metriä rennon kovaa ja ilman kelloa. Jaloissa ei painanut juuri lainkaan, mutta siitäkin huolimatta otan koko viikon melko kevyesti. Tänään ajattelin polkea trainerilla ja venytellä kunnolla ja huomenna menen uimaan. Loppuviikon suunnittelen tuntuman ja kelien mukaan. Mutta eiköhän sitä taas viikonloppuna ladulle jouda 🙂