Taru treenaa

Viikonloppu se kolkuttelee jo ovelle, mutta työlistalla olisi vielä pari hommaa. Näyttää vahvasti siltä, että ne siirtyvät maanantain to do –listalle, jos en nyt äkkiä saa jotain kummallista loppukiriä aikaiseksi.

Tätä päivää piristi puhelu, jonka sain erään avustamani aikakauslehden toimituspäälliköltä. Hän kiitti minua tekemästäni jutusta ja pyysi tekemään lyhyen esittelyn itsestäni lehden ensimmäiselle aukeamalla, jossa he esittelevät lehden tekemiseen osallistuneita tyyppejä. Mukana on aina joku myös joku vakituinen avustaja ja tällä he haluavat esitellä minut. Voi että olin iloinen! Nimittäin se, että pääsee ”apinalaatikkoon”, kertoo siitä, että juttutilauksia on luvassa jatkossakin. Ja se jos mikä on näin yrittäjän näkökulmasta paras kiitos, jonka asiakkaaltaan voi saada.

Pian suunnistan eskariin hakemaan Metteä ja kurvailen tytön kanssa balettitunnille. Sen aikana ehtii tehdä sujuvasti illan ruokaostokset ja haalia lahjan Meten eskarikaverin synttäreille. Sitten kotiin, juhla- & lenkkivaatteiden vaihto, tyttö HopLoppiin synttäreille ja itse reiluksi tunniksi ladulle. Siinä se ilta se meneekin.

Huomenna tiedossa on mukavaa yhteistreenailua Pajulahdessa. Jännityksellä odotan etenkin uintiosuutta ja siitä saatavaa palautetta. Eilinen juoksu-& uintitreeni kulki ihan mukavasti. Koska Katja ja Essi eivät olleet uimassa, peesailin koko treenin ajan Juffea. Alkuverkkojen jälkeen vedettiin lyhyitä vetoja pullareilla. Yhteensä tuli kauhottua reilut pari kilometriä.

Aina välillä tuntuu, että uinnissakin alkaa näkyä valoa tunnelin päässä. Tosin se valo on vielä sellaista pientä ja ohimenevää taskulampun heiluttelua, joka pätkii toisinaan vielä pahasti. Mutta jospa se siitä kesään mennessä voimistuisi 🙂

Mukavaa viikonloppua!

Jaloissa tuntee, että puntilla on käyty. Pakaroissakin on näköjään monta eri lihasta, huomasin tuossa rappuja alas tullessa. Mutta hyvä vaan, että tuntuu. Silloin jotain kehitystäkin voi kenties tapahtua.

Tehtiin eilen Katjan kanssa salilla melkoista jalkajumppaa. Syväkyykkyjä pelkkä tanko niskan takana ja niin syvään kuin vain pääsee (Skytän Esalta saatiin hyviä neuvoja oikeaan suoritustekniikkaan!), askelkyykkyjä kahdeksan kilon kahvakuula sylissä, takareisiä laitteessa, jossa seistään selkä suorana ja koukistetaan yhtä jalkaa kerrallaan niin lähelle pakaraa kuin vain menee sekä jalkaprässiä yksi jalka kerrallaan. Hauiksia, olkapäitä ja ojentajia tehtiin vapailla painoilla ja päälle vielä vatsat.

Hyvä setti, joka tehdään jatkossa joka toinen viikko. Joka toinen viikko tehdään jalat vähän kevyemmin ja painotetaan ylävartalon liikkeitä. Luulisi akan vahvistuvan 🙂

Tänään mennään uimaan ja tehdään alle kevyt 45 minuutin juoksulenkki. Sitä ennen pitäisi kirjoittaa niin, että savu nousee näppäimistöltä. Parasta siis aloittaa heti.

Tänään tuli tehtyä hallikauden avaus Pajulahdessa. Viime vuonna hallikipittelyt aloitettiin jo marraskuun lopussa ja tässä vaiheessa vauhdit oli ajankohtaan nähden ehkä vähän liiankin kovia. Tänä vuonna ajattelin ottaa maltillisemmin ja lisätä vauhteja sitä mukaa, kun kesä alkaa lähestyä.

Pohdittiin Essin kanssa vetojen matkoja ja vauhteja, ja Essi kysäisi vielä mielipidettä Katja V:ltäkin. Lopulta päätettiin juosta 1 x 2000 metriä, 2 x 1000 metriä ja 3 x 666 metriä (kaksi kertaa ratakierros). Vauhdit alkoivat karvan alle vitosesta ja päätyivät noin 4.25 kyytiin. Palautukset oli alkuun pari minuuttia ja lyhyemmissä vedoissa minuutin. Mukana menossa olivat seuralaisista Katja K., Sepe, Anu, Nina sekä Essi ja minä.

Ekat vedot juostiin Katjan ja Sepen kanssa yhtä matkaa. Hengityksen ja tuntuman puolesta vauhti tuntui sopivalta. Jalat olivat aavistuksen raskaat ja frekvenssi tuntui jotenkin hirmu hitaalta. Yritin kuitenkin pitää lantion ylhäällä ja keskittyä askellukseen.

Toisesta tonnista eteenpäin Katja ja Sepe päästeli kovempaa ja minä pitäydyin omissa vauhdeissani. Astetta reippaammat kuusisataset kulki hyvin ja happoa ei ainakaan tuntunut kertyvän.

Vetojen jälkeen hölkkäiltiin pari kierrosta ja tehtiin jaloille vähän lihaskuntoa päälle: 20 metrin matkalla askelkyykkyjä, borzovilaisia, kyykkyhyppyjä, polvennosto- ja pakarajuoksua sekä loppukevennykseksi takaperinjuoksua. Kivaa oli ja kokonaisuudessaan tosi hyvä treeni!

Huomenna sitten puntille ja torstaina uimaan. Ja kummankin alle vähän juoksua. Sitä ennen iltapalaa ja nukkumatin luo:)

Vuoden toinen viikko alkoi herätyksellä klo 7.45. Simo oli jo lähdössä ajelemaan Helsinkiin, kun kampesin itseni Meten kanssa alakertaan. Sitten aamupalaa itselle ja tytölle, tytön vienti päiväkotiin ja kotiin herättelemään Miskaa, joka istuikin jo sohvalla katselemassa lastenohjelmia. Aamupalaa pojalle, jatkuvaa patistelua siihen asti, että kaverit ovat jo ovella hakemassa vielä kalsarisillaan heiluvaa heppua, paniikinomaista sukkien, pipon ja hanskojen etsintää ja sitten heipat. Syvä huokaus, uusi pannullinen kahvia tulemaan ja sitten töiden kimppuun.

Aloitan jokaisen viikkoni listaamalla viikon aikana työn alle tulevat tai valmiiksi asti tehtävät jutut. Tällä viikolla työstän juttuja mm. ihmisiä pelottavista tutkimuksista ja toimenpiteistä, pätkäpaastosta, KivenHerrasta (asuntomessublogiin) sekä kymmenestä ratkaisusta kodin ikuisiin säilytysongelmiin. Tiistaina on pakkausalaan liittyvän asiakaslehden aloituspalaveri ja koko viikon ajan pitäisi koota juttuja opettajille menevään kouluyleisurheilulehteen. Myös ravitsemuskirjan teksteihin pitäisi paneutua jossakin vaiheessa viikkoa, koska ensimmäisiä valmiita kappaleita pitäisi esitellä kustantajalle tammikuun lopussa. Hommaa on siis ihan riittävästi.

Treenien puolesta aloitan viikon perinteisesti lepopäivällä. Tämä siksi, että viikonloppuna tulee yleensä harjoiteltua tavallista enemmän ja lepo on ihan paikallaan. Viime viikonloppunakin tuli tehtyä ensin lauantaina kolmen tunnin hiihto- & juoksutreeni ja sunnuntaina kahden tunnin pitkä juoksulenkki. Erittäin hyviä pk-treenejä molemmat.

Toinen pätevä syy lepopäivälle ovat lasten harrastukset. Maanantaina tyttö telinevoimistelee ja poika laskettelee, joten ilta menee sujuvasti lapsia kuskatessa. Tiistaisin on pojan kiekkokoulu ja keskiviikkoisin salibandy. Perjantaisin tytön baletti, lauantaisin pojan kiipeily ja sunnuntaisin tytön uinti. Onneksi taloudessa on kaksi vanhempaa ja autoa, koska muuten haaveet omista harjoituksista voisi unohtaa. Niin ei onneksi tarvitse tehdä 🙂

Tämän viikon omat treenit alkavat tiistai-iltana pitkillä juoksuvedoilla ja hyppelyillä Pajulahti-hallista. Keskiviikkona on vuorossa salitreeni: juoksua ja punttia, ja torstaina juoksun ja uinnin yhdistelmä. Perjantaina käyn hiihtämässä ja lauantaina menen Pajulahteen II-tason triathlonvalmentajien ”harjoituskappaleeksi”. Luvassa on tulevien valmentajien ohjeistamana juoksu- ja uintitreeniä. Jännää! Sunnuntai on taas pyhitetty perinteiseen tapaan pitkälle hiihdon ja juoksun yhdistelmätreenille.

Mutta nyt – töiden kimppuun. Mukavaa viikkoa itse kullekin!

Muutamana viime päivänä olen pohtinut, että milloinkohan tämä alun perin arjen keventäjäksi suunnittelemani liikuntaharrastus lipsahti addiktion puolelle. Silloin viisi vuotta sitten, kun sain päähäni juosta ensimmäisen maratonini, näin säännöllinen treenaaminen ei käynyt edes mielessä. Harrastin kilpaurheilua koko lapsuuteni ja nuoruuteni ajan, ja kun vuonna -97 laitoin lenkkarit naulaan, ajattelin, että tämä osa elämää on nyt nähty.

Olin rapiat kymmenen vuotta käytännöllisesti katsottuna tekemättä mitään – paitsi töitä ja lapsia. Ja sen kyllä huomasi. Painoa ei ollut kertynyt muutamaa kiloa kilpavuosia enempää, mutta kunto oli romahtanut kertakaikkisen surkeaksi. Muistan vieläkin sen päivän, kun tämän uudelleen virinneen liikuntaharrastukseni myötä jaksoin taas juosta tunnin yhtä soittoa. Olo oli kuin uudesti syntyneellä! Mattotesti kertoi kuitenkin karun totuuden: maksimihapenotto oli pudonnut kilpaurheiluvuosien yli 60 millilitrasta 42:een ja aerobinen kynnys tuli vastaan jo kuuden ja puolen minuutin kilometrivauhdissa. Siitä sitä sitten lähdettiin. Nyt vajaat viisi vuotta myöhemmin maksimihapenotto on 52 millilitraa ja aerobinen kynnys on karvan alle 5.30 kilometrivauhdissa. Anakynnystä kolkuttelen minuuttia reippaammassa kyydissä, joten kehitystä, vaikkakin hitaan puoleista, on tapahtunut. Tasolle, jolle haluan taas päästä on vielä matkaa, mutta onhan tässä loppuelämä aikaa.:)

Pari vuotta sitten innostuin mieheni vanavedessä triathlonista. En muista tarkalleen, missä järjestyksessä tutustuin keneenkin, mutta pian huomasin harjoittelevani ohjelmalla ja tekeväni viikoittain vetoharjoituksia Pajulahden hallissa Katjan, Essin, Juffen, Sepen, Aleksin ja monien muiden X-tri Lahden seurakavereiden kanssa. Päämäärättömästä lenkkeilystä tulikin yhtäkkiä suunnitelmallista harjoittelua. Asetin taas itselleni tavoitteita ja huomasin sitovani lenkkarin nauhoja yhteen 4-6 kertaa viikossa. Ostin Väisäsen Katjalta hänen vanhan maantiepyöränsä ja tutustuin lajiin, jonka olin aiemmin kiertänyt tarkoituksellisesti kaukaa. Nyt ihmettelen, että miksi ihmeessä. Pyöräilyhän on ihan parasta!

Suurin harjoitusmotivaattorini taitavat kuitenkin olla lajin parista löydetyt uudet ystävät, joita tapaan treenien merkeissä parhaimmillaan neljä kertaa viikossa. En edes muista, koska olisin viimeksi juossut viikon pitkän lenkin tai käynyt uimassa yksin, ja se jos mikä on mielestäni suuri etuoikeus. Katja ja Essi ovat parhaat tsempparini. Yhteiset treenimme tekevät hyvää kropan lisäksi myös päälle, sillä treenatessa tulee puitua kaikkea mahdollista maan ja taivaan välillä, selvitettyä koti- ja työasioita ja ties mitä muuta. Ihan parasta (ja vieläpä ilmaista!) terapiaa! 🙂

Tätä kirjoittaessa olen junassa matkalla Helsinkiin. Tapaan ravitsemusterapeutti-Janin, jonka kanssa kirjoitamme kevään aikana kirjan liikkujan ravitsemuksesta. Se ilmestyy Gummeruksen kustantamana joskus ensi syksynä. Projektista tarttuu varmasti mukaan paljon mielenkiintoista faktaa myös omaan ruokailuun – siis ainakin teoriassa.

Treenien osalta tämä päivä on pyhitetty levolle, koska tälle illalle tuli parempaa tekemistä: ajelemme Jorviin katsomaan eilen syntynyttä pientä kummityttöämme! Eilinen juoksu & uintisetti meni suunnitelman mukaisesti, vaikka jaloissa ja olossa tuntuikin pientä väsymystä. Huomiseksi on luvattu niin hienoa hiihtokeliä, että sitä ei voi jättää hyödyntämättä. Ajateltiin Katjan kanssa sivakoida 2,5 tuntia ja tehdä 30 minuutin verryttelyhölkkä päälle rauhallisesti pk-alueella. Sitä odotellessa – hyvää viikonloppua!

Käytiin Katjan kanssa taas tänään nauttimassa Tokian palveluista. Vajaa tunti matolla ja 40 minuuttia salilla. Juoksu oli raskasta, kahden ekan reippaan kilsan jälkeen tuntui, että happi loppuu ihan justiinsa. Uuden vuoden pöperöt ja mehut pyöri vissiin vieläkin mahassa. Sinnittelin kuitenkin vielä toiset kaksi kilometriä samaa reilun neljän ja puolen minuutin kilometrivauhtia. Naapurimatolla Katja pinkoi kevyen näköisesti samaa vauhtia ja lopuksi vielä aika paljon kovempaakin. Se nainen on niin kunnossa! Itselle jäi vähän kökkö fiilis tuosta neljän kilometrin rypistelystä, joten päätin juosta vielä muutaman vedon. Hölkkäpalautuksen jälkeen kipitin 3×2 minuuttia kahden minuutin hölkkäpalautuksella. Vedot kulki jo huomattavasti paremmin. Sitten pari kilsaa verraa ja puntille.

Tavallista pidemmän juoksun takia tyydyttiin tänään vain jalkakyykyyn, ylä- ja alataljaan sekä vatsoihin. Katjalla on toinen käsi kipeä ja mulla oikea kylki aristaa. Onnistuin viikko sitten näköjään yskimään kylkiluun poikki. Tai siltä se ainakin aika vahvasti tuntuu, myös Katjan sairaanhoitajan näpeissä. Että sillä lailla. Jos ei se pian ala tuntumaan paremmalta, niin pitänee mennä naapurikadun Mikan vastaanotolle Mehiläiseen. Plaah… Tylsää olla vaivainen.

Huomenna mennään uimaan ja saadaan varmaan Essikin mukaan porukkaan. Uintia ennen kipitellään vajaan tunnin hölkkä, niin tulee reenille vähän mittaa. Mutta nyt – ruokaa!

Olen miettinyt jo jonkin aikaa oman blogin perustamista. Lueskelin joulun pyhinä Finntriathlonin sivuilta erilaisia treeniblogeja ja niistä innostuneena päätin tarttua tuumasta toimeen. Se, mitä kaikkea tulen tänne kirjoittelemaan ei ole vielä kovin selkeästi jäsentynyt. Miljoonien muiden blogaajien tapaan se tulee kuitenkin todennäköisesti olemaan  jotain niinkin yllättävää kuin sekalaisia ajatuksia elämästäni ja kaikesta siihen liittyvästä:D

Mutta mitä elämääni sitten liittyy ja onko siinä loppujen lopuksi mitään ketään kiinnostavaa? Ja onko lukijoiden kiinnostuksen herättäminen blogaamisen ydin vai se, että voi vapaasti ilman sensuuria kirjoitella jonnekin asioita omasta elämästään?

Monta kertaa työkeikoilla on käynyt mielessä, että olisipa hauskaa, kun tämänkin voisi jakaa jonkun kanssa. Vaikka sitten ilman haastateltujen tyyppien nimiä. Olen freetoimittaja ja kirjoittelen terveys-, perhe-, parisuhde- ja hyvinvointijuttuja vähän sinne sun tänne. Toinen puolikas työajastani menee eri aloja edustavien asiakasyritysten viestintään, mm. henkilöstö- ja asiakalehtien ja uutiskirjeiden toimittamiseen.

Vapaa-aikani pyhitän perheelleni ja liikunnalle. Juoksin viisi vuotta sitten ensimmäisen maratonin, jonka jälkeen niitä on tullut taivallettua yhdeksän lisää. Paras noteeraus on viime syksyn Berliinin maratonilla juostu 3.37. Mutta juoksemistakin enemmän olen tällä hetkellä koukussa triathloniin. Viime kesänä tulin Joroisilla puolimatkan triathlonissa naisten kuntosarjassa neljäntenä maaliin ajassa 5.41 ja olin aivan älyttömän ylpeä suorituksestani! Niillä fiiliksillä mennään melkeinpä vieläkin, sillä koko syksyn treeni on maistunut varsin makoisalle.

Jospa ensi kesänä saisi puolimatkan loppuajasta vartin pois ja juoksisi maran alle 3.30. Ja ehkäpä se täysi matkakin loppukesästä, jos Joroisten jälkeen on vielä virtaa… Kilpailujakin paremmat fiilikset saan silti jokaisesta hyvästä treenistä ja varsin sosiaalisista juoksu-, pyöräily-, uinti- ja punttiharjoituksista ihanien treeni (ja sydän-)ystävieni kanssa. Minulle tärkeintä on pysyä terveenä ja hyvässä kunnossa, viettää aikaa itselle tärkeiden ihmisten kanssa ja kehittyä kaikilla elämän alueilla.

Ja vaikka kilpailenkin vain itseni kanssa, haluan tulla paremmaksi – melkeinpä kaikessa mitä teen. Hikoilla. Tuntea fyyysistä väsymystä ja lihaskipuja. Oppia paremmaksi uimariksi. Hiihtää enemmän kuin aiempina talvina. Hankkia reisiin voimaa, jolla pyörän kammet liikkuvat ensi kesän kisoissa reilusti yli kolmenkympin keskivauhtia. Ja ennen kaikkea: käyttää työaikaani tehokkaammin niin, että minulla on aikaa tehdä kaikkea haluamaani!

Työn ja treenien lisäksi vapaa-aikani kuluu kahden ihanan pikkuvillikon ja samojen harrastusten parissa viihtyvän mieheni kanssa. Siinäpä tiivistetysti perustietoja minusta. Seuraavasta postauksesta eteenpäin keskityn olennaiseen eli treeneistä raportointiin:) Joroisille on enää kuusi ja puoli kuukautta!