Lueskelin erästä juttuani varten ravitsemusterapeutti Patrik Borgin blogia, jossa oli postaus nälkävelasta. En tiennytkään, että tuolle joka sunnuntaiselle pitkän lenkin jälkeiselle olotilalleni on ihan oikea nimi!
Patrikin mukaan nälkävelka on ilmiö, jossa nälän kerryttäminen ilman sen tyydyttämistä johtaa ”velkaan”, jonka elimistö myöhemmin tulee perimään takaisin. Eli jokainen meistä voi syödä aikansa liian vähän jos haluaa (ja esimerkiksi laihduttaja usein haluaa), mutta se on melko turhaa, koska elimistö laskee tilanteen ja ottaa omansa kyllä jossain vaiheessa myöhemmin takaisin. Ja jos nälkää yrittää vastustaa niin sitten vasta liemessä ollaankin.
Omalla kohdallani olen ihmetellyt sunnuntai-iltojen jatkuvaa nälkää. Parin-kolmen tunnin lenkin jälkeen voisi syödä ihan mitä vaan. Se saattaa tosin johtua siitäkin, että heti lenkin jälkeen kunnon ruoka ei maistu ja korvaan lounaan lempivälipalallani: mustikkarahkalla, ruisleivällä ja isolla mukillisella vadelmateetä.
Olen muutenkin kategorisoinut itseni välipalaihmiseksi. Voisin ihan hyvin elää edellä mainitulla välipalamenulla vaikka koko viikon. Rasvattomasta maitorahkasta saa marjojen, hedelmien ja pähkinärouheen kanssa vaikka millaisia variaatioita ja pakkasesta mikron kautta sulatettua ruisleipää ei voita mikään. Ei järin epäterveellisestä, mutta ei kovin energiapitoistakaan. Pelkillä välipaloilla kun ei kuitenkaan pitkälle pötkitä.
Juteltiin Katjan kanssa sunnuntain hiihtolenkillä taas ihannepainosta ja siihen pääsemisestä. Katja kertoi jonkun Facebook-tuttunsa tutun (joka on pyöräilijä) kommentoineen jonkun toisen tyypin viiden kilon painonpudotusta sanomalla, että kun omasta pituudesta vähentää luvun 110, niin sitten on omassa ihannepainossa.
Pikaisella laskutoimituksella totesin olevani tuolla logiikalla omassa ihannepainossani. Tai jopa hitusen alle. Kaavojahan tosin riittää jonoksi asti ja painoa arvioidessa pitää tietysti huomioida monenlaisia muuttujia, kuten ruumiinrakenne, lihaksikkuus ja laji, jota varten treenaa.
Kestävyyslajissa keveydestä on kuitenkin tutkitusti etua. Pohdin, josko tästäkin rungosta saisi vielä jonkun kilon tiivistettyä ennen ensi heinäkuuta ilman sen kummempaa dieettausta. Viime kesänä paino putosi parilla kilolla viimeisen kuukauden aikana ennen Joroisia – varmaan ihan silkasta kauhusta:). Tänä vuonna kisajännitys on luultavasti astetta lievempi, mutta olon ja olemuksen keveydestä ei silti liene ainakaan haittaa.
Pitänee siis suunnata ruokakauppaan tekemään järkeviä valintoja. Muutakin kuin rahkaa ja mustikoita.