Jaahas, viime blogipäivityksestä on vierähtänyt pieni ikuisuus. Kolmeen viikkoon on mahtunut hyviä treenejä, epävarmuuden tunteita, eka tempo- ja triathlonkisa, lisää hyviä treenejä, palautumisen ihmettelyä ja yksi keskeytetty puolimaraton. Melkoista vuoristorataa siis.
Seuran omissa cup-kisoissa olen siis polkaissut jo 20 kilometrin tempoajon ja avannut myös triathlonkisakauden. Tempo oli juuri niin kamalaa ja hapottavaa kuin olin ajatellutkin. Melko mäkisellä reitillä vauhti tyssäsi jokaiseen kumpuun ja musta tuntui, että olin jatkuvasti väärällä rattaalla tai vaihteella. Hyvä treeni se oli silti, etenkin kun muistin taas, kuinka paljon noita kisoja jännitän.
Seuraavalla viikolla ajettiin sama reitti kevään ekassa triathlonkisassa. Uitiin ensin altaassa 750 metriä (13.35), sitten polkaistiin sama kahdenkympin mäkipätkä ja juostiin päälle vajaa vitonen. Pyörä kulki melkein samaa vauhtia kuin edellisviikon tempossa, vaikka koitin ajaa suhteellisen maltilla. Juoksuun olin kaavaillut 4.30 kilometrivauhtia. Se kulkikin ilahduttavan kevyesti ja keskivauhti oli 4.23. Kokonaisuudessaan olin tosi tyytyväinen kisan/treenin tuntumaan.
Tämänpäiväisen puolimaratonin keskeyttäminen kyllä harmittaa, vaikka pidinkin sitä tuossa helteessä järkevämpänä kuin toisen kympin raahustamista maaliin. Jalat ei vaan toimineet yhtään ja askel oli raskas heti alusta lähtien. Tein viime sunnuntain ja torstain välillä neljä hyvää pyörätreeniä ja sen kyllä huomasi heti jaloissa. Viime keskiviikkona vedettiin Katja V:n kanssa tosi hyvä juoksu-pyörä-yhdistelmä, jossa pyörä kulki hyvin ja helpommin kuin kertaakaan tänä keväänä ja kahdentonnin ja kaksi kertaa tonnin vedotkin meni köykäisesti neljän minuutin vauhtia. Torstaina polkaistiin satasen pk-lenkki ja illalla kävin vielä tekemässä uintitreeniin. Siinä taisi olla vähän liikaa. Mutta sellaista se on. Viime torstain X-tri cupin jälkeen olo oli hirmu vahva ja tyytyväinen ja tänään taas jotain aivan muuta. Vetää kyllä nöyräksi, kun aina ei menekään ihan putkeen.
Mutta ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti Kuusijärveä. Sitä ennen pitää taas saada kroppa virittyä kisakuntoon. On se vaan jännä, kuinka sitä luulee pystyvänsä vetämään vaikka minkälaisia treenejä ja toipuvansa niistä ihan tuosta noin vaan. Puolimaratonia ei juosta ennätysvauhtia ilman keventelyä. Tai ainakaan minä en juokse. Tulipa taas hankittua sitä kuuluisaa oppia kantapään kautta:) Mutta ilon kautta mennään! Frankfurtiin on vielä kuusi viikkoa aikaa. Siinä ajassa ehtii tehdä vielä monta hyvää treeniä ja käydä hakemassa kisatuntumaa Kuusijärveltä ja Sääksistä.