Toukokuu hujahti jonnekin ja blogipäivitykset jäivät tekemättä. Oli paljon töitä, viiden päivän pyöräilyloma Mallorcalla, X-tri cupin kisoja ja puolimaraton Tuusulassa. Ja lapsillakin tietenkin vuoden viimeiset kokeisiin luvut, luokkaretket, kevätjuhlat koulussa ja näytökset harrastuksissa. Kaikenlaista säätöä oli vähän joka suuntaan.
Harjoituksellisesti ja kisojen osalta kuukausi meni kuitenkin hyvin. Mallorcalla poljin mielestäni maltilla, mutta siitä huolimatta 18 treenituntia neljään päivään väsytti kropan yllättävän pitkäksi aikaa.
Koko kuukausi onkin ollut jonkinmoista taiteilua omien tuntemusten kanssa. Harjoittelua ja tehoja on ollut sen verran, että ajoittaista väsymystä on ja pitääkin toki olla. Mutta kuinka paljon sitä saa olla ja kuinka paljon uskaltaa tehdä, että ei lipsahda sellaiseen monttuun, josta ei enää noustakaan parin päivän levolla?
Toukokuussa osallistuin kolmiin X-tri cupin harjoituskisoihin. Niistä ensimmäisessä, 20 kilometrin tempoajossa, paransin viime vuotista aikaani lähes minuutilla. Olin siihen tosi tyytyväinen.
Sprinttitriathloniin osallistuin pari päivää Mallorcan reissun jälkeen. Jos olisin kuunnellut kroppaani, olisin jättänyt kisan väliin. Mutta koska minä olen minä, halusin osallistua. Ajattelin, että harjoituskisa on joka tapauksessa vähintäänkin hyvä treeni.
Loppujen lopuksi en ole varma, oliko se edes sitä. 750 metrin halliuinnin tuntemus märkäpuvun kanssa lähenteli hikistä hukkumiskuolemaa. Pyöräily lähti kevyesti liikkeelle, mutta toinen vastatuuleen puskettu kymppi tuntui älyttömän raskaalta. Juoksuun lähtiessä mietin, että onko tosiaan pakko. Vitosen toisella puolikkaalla jalat alkoivat toimia sentään jotenkin.
Seuraavalla viikolla juoksin puolimaratonin Tuusulassa. Tavoitteenani oli 1.35 alitus. Eka kymppi menikin hyvin 4.25 tavoitevauhtia. Toisella kympillä reitin pitkät mäet tekivät tehtävänsä ja vauhti hidastui väkisin. En vaan jaksanut pusertaa. Loppuaikani oli 1.36.54 ja koko reissun keskivauhti 4.34. Ihan ookoo tulos kuitenkin.
Puolimaratonin jälkeisellä viikolla kisattiin X-tri cupin duathlonia. Olin tyytyväinen vitosen juoksuun, sillä jalat liikkuivat mukavan kevyesti edellisen viikonlopun puolimaratonista huolimatta. Kylmä keli ja sade eivät olleet parasta pyöräjaloille, joista ei oikein irronnut mitään. 20 kilometrin tempossa keskisyke oli vain 154, mutta yhtään kovempaa en olisi silti päässyt. Jälkimmäinen 2,5 kilometrin juoksu oli sekin melkoista taaperrusta.
Mutta jos jotain, niin v*tut*ksen sietokykyä kisa ainakin kasvatti. Läpimärkänä lähdöstä maaliin ja hampaat kalisten kotona suihkuun. Tätä se Suomen kesä tulee taas varmasti olemaan.
Vantaa triathlon
Viime sunnuntaina kisakausi alkoi ihan oikeasti Vantaa triathlonissa. Olin alun perin ajatellut osallistua perusmatkalle, mutta Joel oli sitä mieltä, että sprinttimatka on parempi, koska kisat jatkuvat jo seuraavana viikonloppuna Himoksen SM-sprintillä.
Olen kova jännittämään kisoja etukäteen, mutta Vantaalle selvisin melko pienillä sydämen tykytyksillä. Uinnin lähdössä tuttu pikku paniikki alkoi kuitenkin hiipiä mieleen. Vaikka lähdön on kokenut jo aika monta kertaa, niin joka kerta sitä vaan jännittää yhtä paljon. Ennen lähtövihellystä syke oli yli 130.
Ensimmäiset sadat metrit olivat taas aika kaoottisia, vaikka mitään ruuhkaa ei oikeasti edes ollut. Siitä huolimatta uinti tuntui hätäiseltä räpiköinniltä, joka veti jalat aivan hapoille. Ensimmäisen poijun jälkeen homma rauhoittui sen verran, että sain rytmistä kiinni. Omasta mielestäni uin ihan kelpo vauhtia suurimman osan matkasta. Polarin mukaan uin 750 kisassa 804 metriä keskivauhdilla 1.40/100 metriä. Tuo 50 metrin ylimatka on meikäläisen suunnistajan taidot huomioiden ihan mahdollinen. Uinnin loppuaika oli 13.23 ja keskisyke 146.
Vedestä noustessani oli 14. nainen. Pyörän selkään hyppäsin sijalla 10, joten vaihto sujui ihan sutjakkaasti.
Pyöräillessä koitin keskittyä tekemään tasaisen kovasti töitä. Seitsemän kilometrin edestakainen lenkki poljettiin kolme kertaa. Menomatkalla oli loivaa alamäkeä, mutta vastatuulta. Takaisin tullessa oli loivaa nousua, jota lievä myötäinen ei juurikaan helpottanut. Ohittelin muita kilpailijoita ja tulin kertaalleen ohitetuksi. Tuo ohittajani sai minuun noin puolen minuutin kaulan, joten juoksun vaihtoon tullessa tiesin, että edelläni on ainakin yksi nainen. Pyörämatka oli 21 kilometriä ja keskivauhtini 34 km/h. Aikaa siihen meni 37 minuuttia.
Pyöräilyn keskisyke oli vain 156, joten sen puolesta olisi ollut varaa puristaa kovempaakin. En vain edelleenkään oikein tiedä, kuinka pahasti voin räjäyttää jalkani pyörän selässä, jotta pystyn vielä juoksemaan. Tälläkin kertaa jäin miettimään, olisiko sittenkin pitänyt laittaa itsensä pyörän selässä ahtaammalle.
Ehkäpä juuri helpohkon pyörän takia juoksu tuntui alusta lähtien hyvältä. Kaksi kertaa 2,5 kilomerin lenkkinä juostu vitonen kulki koko matkan maastossa, hiekkatietä ja välillä melko kapeaa ja mutkikastakin polkua. Alussa oli muutama kunnon mäki, joissa näin edellä menevän tytön selän. Huomasin tavoittavani häntä ja kahden kilometrin kohdalla olin juossut hänet kiinni. Mietin hetken, jäänkö hänen selkänsä taakse hetkeksi huilaamaan, mutta päätin kuitenkin juosta samantien ohi. Toisella kierroksella pyrin pitämään vartalon asennon hyvänä ja askelluksen rentona. Juoksu kulki loppuun asti hirmuisen helposti.
Juoksumatka oli 5.2 kilometriä. Aikani oli 23.23, keskivauhti 4.35/km ja keskisyke 160. Tuolle maastoradalle se oli mielestäni hyvä.
Ensimmäisen kerran ikinä tulin sarjani voittajana maaliin. Se ei kuitenkaan aiheuttanut suuria tunnekuohuja, sillä tiesin oman sarjani kärkityttöjen asettuvan viivalle vasta ensi viikonloppuna Himoksen SM-sprintissä. Mutta toki olen kisaan tyytyväinen. Kunto tuntuu hyvältä ja vauhtiakin alkaa pikkuhiljaa löytyä.
Tästä on hyvä jatkaa.