Huhtikuun harjoitusohjelmassani on ihan eri meininki kuin aiemmissa. Pyörä- ja juoksuharjoituksissa haetaan tehoja ja vauhteja, joita varten on treenattu maltilla koko pitkä talvi.
Viime viikolla ajettiin Katjan ja Susannan kanssa maantiepyörillä mäkivetoja ja tasavauhtista reipasta. Seuraavana päivä juoksin 4 x 2 kilometriä kolmen minuutin aktiivipalautuksella. Loppuviikosta poljin vielä kontrolliharjoituksena ftp-testin ja tein pitkän yhdistelmätreenin.
Meininki on tosi hyvä. Tehoja on helppo tehdä, kun sekä pyörä että juoksu kulkevat hyvin. Uinnissakin oli eilen pitkästä aikaa todella hyvä tunne. Mutta menneistä viisastuneena en todellakaan nuolaise ennen kuin tipahtaa. Mun vammaherkät jalkani saattavat sanoa sopimuksen irti koska tahansa, eikä näistä tulehdusherkistä keuhkoistakaan voi mennä takuuseen. Vielä tässä ehtii jonkun kammottavan räkätaudin napata ennen kesää.
En myöskään pidä itseäni piirin parhaimpana kilpailijana. Monesti olen ainakin omasta mielestäni ollut kisoissa paremmassa kunnossa kuin mitä tulosluettelon perusteella on voinut sanoa. En tiedä johtuuko lievä alisuoriutuminen jännityksestä, kunnon ajoituksesta vai mistä, mutta enpä tuosta niin suuresti kanna murhetta. Matka on mulle edelleenkin tärkeämpi kuin päämäärä. Liikun, koska nautin siitä ja koska jokainen onnistunut treeni antaa ihan valtavan hyvän mielen ja koko kehoa ravisuttavan endorfiinipöllyn.
Ehkä mä sitten olen piirin paras harjoittelija. Onhan se jo meriitti sekin:)