Kuukausi: lokakuu 2014

Viimeksi kuluneiden parin viikon aikana olen paiskinut taas hommia urakkameiningillä. Yrittäjälle työt tuppaavat aika ajoin kasaantumaan ja silloin kun niitä on, niitä tehdään melkein kellon ympäri. Viime viikon alussa tein useita aamusta alkuyöhön kestäneen työpäivän peräkkäin. Naputin pitkää juttulistaa teksti tekstiltä lyhyemmäksi ja perjantaihin mennessä olinkin tehnyt kaiken sen minkä pitikin.

Mutta.

Viikon kokonaiskuormitus oli ihan kamala. Jos verestä olisi mitattu stressihormonitasoja, niin ne olisivat olleet taatusti tapissa. Pienetkin vastoinkäymiset saivat tatin kasvamaan otsaan ja huomasin olevani itkuinen ja ärtynyt. Olisin vain halunnut kirjoittaa, mutta on tässä pari muutakin muuttujaa. Niin kuin perhe ja sen tarpeet. Ja omat treenit. Niistä en halua tinkiä, vaikka mikä olisi.

Tiistaina juoksin reippaan lenkin, koska olin suunnitellut sen tekeväni. Pimeä ilta, pieni tihkusade ja väsynyt mieli. Ei paras kombinaatio tehotreenille. Ilman Katjaa olisin todennäköisesti jättänyt treenin tekemättä. Näin jälkikäteen ajatellen olisi ehkä pitänytkin. Mutta ei sitä näköjään koskaan opi. Harjoitusvaikutus oli todennäköisesti aivan olematon.

Keskiviikkona kirjoitin, kirjoitin ja kirjoitin. Ja kiroilin, kun en ehtinyt lenkille.

Torstain uintitreenistä iski epätoivo. Tuntui, että koko paletti oli ihan hakusessa. Ei vartalonkiertoa, ei kunnon käsivetoa. Mä en osaa mitään! Ajatukset seikkailivat jutuissa, jotka pitäisi kirjoittaa vielä illan päätteeksi, ja eihän siitä silloin mitään tule.

 

Still alive

Perjantaina meininki oli ihan toista. Kyllä huomasi heti, että työstressi oli purkautunut. Polkaisin alle 40 minuutin hikilettitreenin trainerilla ja uin Anteron ja Kallen kanssa hyvän vauhtireservitreenin.

 

Olen tykännyt tosi paljon Joelin uintiohjelmista. Viikon kaikille kolmelle uintitreenille on oma teemansa: tekniikka, vauhtireservi ja kilpailuvauhti. Eipä pääse tylsistymään. Muutaman kerran noita eri ohjelmia testanneena ymmärrän nyt hyvin, miksi uintiharjoituksen alle ei pitäisi tehdä Joelin mukaan mitään kovin raskasta. Siinä mielessä tuo traineritreenikään ei ollut ihan riittävän kevyt. Mutta menköön se nyt oman sovelluksen piikkiin:)

Oman kehon kuuntelussa mulla on silti edelleen paljon opeteltavaa. Lähden lenkille vaikka pää kainalossa ennemmin kuin jätän  menemättä. Jotta voin syödä paremmin ja enemmän (hyvällä omalla tunnolla). Jotta saan paremmin unta. Ja koska olen vahvasti koukussa treenin jälkeiseen hyvään ja raukeaan oloon.

Moni tuttava lähtee lenkille illan juhlimisen jälkeenkin. Ihmettelen edelleen, että miksi. Krapulalenkki voi jäädä viimeiseksi, eikä siitä ole ihan oikeasti mitään hyötyä. Paitsi ehkä mielelle. Hullua silti, sanon minä. Mutta tarkemmin ajateltuna ei se sen kummempaa ole kuin nämä mun väsymyshöntsätkään. Sitä tekee, koska minä itse/tai harjoitusohjelmassa sanotaan niin. Vaikka sitten oman terveyden kustannuksella.

Mä kyllä kovasti koitan opetella siitä eroon. Ensi vuoden etukäteislupauksena aion opetella kuuntelemaan kehoani ja kunnioittaa sen sanomaa. Jos väsyttää, niin silloin huilataan ja jos tuntuu hyvältä, niin treeniruuvia voi jopa kääntää aavistuksen suunniteltua tiukemmalle. Silloin on vaarana kehittyä:)

Kuivannon Kympille

Loppuviikon treenit menivät muutenkin hyvin. Tällä viikolla jäi punttitreeni tekemättä, mutta korvasin sen kahvakuulailulla. Viime viikolla tein ekan kerran koko syksynä kunnon kestovoimapuntin ja lopputulos oli oletetun kaltainen. Pitkälti toista sataa syväkyykkyä & askelkyykkyä saivat jalat räjähtämään ihan totaalisesti. Loppuviikko oli todella vaikeaa könkkäystä. Mutta sitä saa mitä tilaa. Toivottavasti siis ensi kesään mennessä lisää voimaa kampien pyöritykseen.

Nyt tuntuu siltä, että flunssa meinaa iskeä kimppuun ihan väkisin. Harmi, sillä ensi sunnuntaina olisi Kuivannon Kymppi ja sinne olen kovasti ajatellut mennä juoksemaan. Kuivannon maamiesseuran järjestämä hölkkä on niin mainio hyvän mielen tapahtuma, että sitä ei kerta kaikkiaan voi jättää väliin. Siellä saisi tehtyä hyvän, tasavauhtisen reippaan seurakavereiden kanssa. Mutta pitää toivoa, että lenssu menee ohi parin päivän pärskimisellä ja että ensi viikollakin saisi tehtyä hyviä treenejä ennen Kuivantoa.

Reipasta viikkoa itse kullekin!

Syksyn treenit ovat hyvässä vauhdissa. Edellisessä postauksessa taisin olla vielä lepotunnelmissa, mutta reilun kuukauden olen jo treenannut ihan mukavasti. Ohjelmassa on ollut uintia kolmesti viikossa, punttia, juoksua ja vähän maastopyöräilyäkin.

Viime viikkoina olen tehnyt myös muutamia vauhdikkaampia juoksutreenejä Susannan, Katjan ja Essin kanssa, koska halusin juosta syksyn ratoksi vielä muutaman kisan. Lassen hölkässä juoksin aika mäkisen 10,3 kilometriä vähän reiluun 47 minuuttiin. Keskikilometrivauhti oli 4.35 ja olin siihen oikein tyytyväinen.

Eilen kipaisin puolimaratonin Vantaalla. Se meni tosi helpon tuntuisesti ennätysaikaan 1.37.54. Keskivauhti oli melkein sama kuin kympillä, 4.36. Superhyvä!

Viimeistä kahta kilometriä lukuun ottamatta sykkeet pysyivät aerobisella kynnyksellä. Olisi siis ehkä voinut juosta kovempaakin, mutta mä olen tunnetusti huono laittamaan itseni ahtaalle. Raastovaihteen silmään laittaminen olisi vaatinut jonkun tutun kaverin tai selän, jonka perässä olisin yrittänyt roikkua. Mutta ensi kerralla sitten. Tuosta juoksusta jäi hirmu hyvä mieli ja sain uskoa siihen, että pystyn juoksemaan hyvänä päivänä vieläkin paremmin.

Marraskuun viimeisenä viikonloppuna juoksen näillä näkymin vielä maratonin Firenzessä. Ajatus lähti siitä, että ajateltiin siskoni kanssa viedä meidän äiti ensimmäistä kertaa elämässään lentokoneeseen ja jonnekin Euroopan kaupunkikohteista. Rooma oli listan kärkipäässä, koska sinne on melkein puoli-ilmaisia lentoja. Sitten huomattiin, että Roomastahan ei ole kuin puolentoista tunnin junamatka Firenzeen. Ja kas – siellähän juostaan kuin tilauksesta maraton! Sitä varten en kuitenkaan yhtä viikoittaista pitkää ja yhtä reipasta lenkkiä enemmän satsaa. Syksyn ohjelmassa on nimittäin aiempaa selvästi enemmän pyöräilyä ja uintia.

Harjoitusohjelman on tehnyt Joel Jokinen (www.joeljokinen.com), yksi Suomen kärkitriathlonisteista. Joelin kanssa pidettiin palaveria muutama viikko sitten. Syksy ja talvi mennään karkealla ja suuntaa antavalla ohjelmarungolla ja keväästä eteenpäin päiväkohtaisella ohjelmalla. Olen tosi innoissani! Vaikka näillä omilla metodeillakin on mennyt ihan kivasti, niin on silti mahtavaa saada uusia virikkeitä harjoitteluun joltakin, joka katsoo asiaa ulkopuolisen silmin.

Ensimmäisen Joelin ohjelman nähtyäni pohdin, että kyllä mulle nyt tulee juoksua ikävä. Triathlonistiksi olen aina juossut paljon ja ottanut pyöräilyn mukaan ohjelmaan vasta keväällä. Uintikin on ollut vähän niin kuin pakollinen paha asenteella ”en mä siinä kuitenkaan kehity”.

Joelin ajatuksena on, että syksy on hyvää aikaa heikoimman lajin kehittämiseen. Jepujee. Mä siis tulen viettämään aikaani altaassa. Ja aiempaa enemmän myös trainerin päällä. Uintitreenit alkoivat 1000 metrin testiuinnilla. Viime maanantaina kauhoin Vierumäellä tonnin ilman märkäpukua. Aikaa meni 18.29. Ei superhuono, mutta ei järin hyväkään. Uintitreenit tulevat siis tarpeeseen. Päätin myös opetella volttikäännöksen. Tuntui todella turhauttavalla tössähtää 39 kertaa altaan päätyyn ja aloittaa vauhdin pyristely nollista. Tammikuun lopussa on välitsekkaus ja uusi testi. Toivottavasti loppuaika alkaa jo silloin luvulla 17.

Mukavaa syksyä ja treeni-intoa kaikille!

t. Taru