Viime viikkoina tämän mun blogin nimi ”Taru treenaa” on ollut hieman harhaanjohtava. Käytännössä se on ollut ”Taru ei treenaa”. Olen pitänyt pari viikkoa aika totaalista taukoa treeneistä muutamaa höntsähölkkää ja kevyttä maastopyöräilyä lukuun ottamatta, ja keskittynyt työntekoon ja lasten koulun alkuun. Pääkopalle ihan tervettä vaihtelua.
Viime syksynä meininki oli toisenlainen. Nastolan täydenmatkan jälkeisessä endorfiinipöllyssä halusin aloittaa uuden treenikauden heti. Tänä vuonna samanlaista paloa ei ollut. Koko kaudesta jäi vähän halju fiilis. Päätavoitteeni oli Frankfurtin Ironman ja siellä meni miten meni. Olosuhteille ei voi mitään ja ne eivät vaan mulle sopineet. Ennen Frankfurtia olo tuntui vahvalta ja sitä edeltäneet seuran harjoituskisat ja kolme ihan oikeaakin kisaa menivät hyvin, mitä nyt lasien kanssa tuli vähän sählättyä. Tuntuma oli kuitenkin vahva. Treenien ja kunnon puolesta uskon olleeni Frankfurtissa kesän parhaimmassa terässä.
Frankfurtin jälkeisissä kisoissa olo oli tahmea. Joroisille oli täydestä matkasta niin lyhyt aika, että en osallistumisen iloa kummempaa odottanutkaan. Siihen nähden suoritus oli hyvä. Kuopioon mennessä olin odottanut olevani paremmassa iskussa, mutta kisaa edeltäneet juoksutreenit kertoivat, että meno tulee olemaan raskasta. Niin kuin se sitten olikin. Uinti ilman märkäpukua oli täysi katastrofi, jotain epätoivoisen rimpuilun ja hukkumisen väliltä. Sain siihen kulumaan reilusti yli 33 minuuttia. Pyöräilyyn lähdin uinnin ketutuksen siivittämänä hirmuisella kiukulla ja se tuntuikin tosi vahvalta. Aikaa meni 1.11. Ikäsarjalaisista naisista vain Iina polki minua kovempaa.
Mutta juoksu – voi apua. Hengitys ei toiminut yhtään ja jalat tuntuivat lyijyn raskailta. Aikaa kului 49 minuuttia ja risat. Onnetonta menoa.
Ainoa mikä irtosi, oli loppukiri. Yksi tyttö juoksi ohitseni pari sataa metriä ennen maalia ja loppusuoralla tiristin vielä hänen ohitseen. Maalissa huomasin olleeni kolmas ja hän oli sekunnin perässäni neljäs. Aina kannattaa siis yrittää loppuun asti.
Kuopiossa iloitsin eniten siitä, että sarjani voiton nappasi nuoruusvuosien parhaisiin urheilukavereihini lukeutunut Mari Härmälä.
Mari on entinen maajoukkuehiihtäjä (os. Rauhala), jolla on plakkarissa lukuisia nuorten SM-mitaleja. Ja koska Marin lahjakkuus ei ole hävinnyt kahden lapsen ja reilun 15 vuoden kilpaurheilutauon jälkeen mihinkään, niin tuloksena oli heti ikäsarjan SM-kultaa. Osasin Marin vauhtia odottaakin, sillä tiesin hänen juosseen kesäkuussa kympin alle 40 minuuttia ja heinäkuussa puolimaratonin 1.29. Kuopiossa hän ui 2,5 minuuttia kovempaa kuin minä, pyöräili 3,5 minuuttia hitaammin, mutta juoksi peräti seitsemän minuuttia kovempaa. Kun Mari saa ensi kesäksi alle oman maantiepyörän veljeltä lainaamansa sijasta ja polkee useamman kuin kolme lenkkiä, niin siinä on meidän sarjaan ensi kesälle vahva ennakkosuosikki niin Joroisille kuin kaikkiin muihinkin kisoihin. Ihan mahtavaa saada Mari mukaan triathlonin pariin!
Syksyn suunnitelmia
Tässä syksyllä olisi mukava vielä juosta joko puolikas tai kokonainen maraton. Mieli tekisi, mutta kroppa ei ole ihan samaa mieltä. Lihaksisto on edelleen väsyneen oloinen. Tein viime viikolla kevyen hölkkälenkin päätteeksi muutaman pidemmän sarjan askelkyykkyjä ja kyykkyhyppyjä. Jalat tulivat niistä niin kipeiksi, että hyvä kun pöntölle taipui. Loppuviikolla pitäydyin maastopyöräilyssä.
Käytiin Simon kanssa heittämässä kiva lenkki Nastolaan ja takaisin. Näitä pitää saada syksylle lisää! Essin kanssa avattiin halliuintikausi. 25 metrin allas tuntui paljon lyhyemmältä kuin muistin. Pari kunnon kauhaisua ja käännös. Mutta on se altaassa saahaaminen vaan järvessä uintiin verrattuna tylsää:/
Tässä mun kurkunpäässä on edelleen jotain outoa. Kesäkuista Finntriathlonin Vierumäen kisaa edeltäneellä viikolla tunsin siinä ensimmäisen kertaa jotain kummallista. Ihan kuin mulla olisi pala kurkussa koko ajan. Tai jotain muuta ylimääräistä. Kävin ennen Frankfurtia lääkärissä ja sain mukaani astmapiipun. Siitä ei kuitenkaan ollut tähän vaivaan mitään apua. Viime viikolla kävin lääkärissä uudestaan, tällä kertaa urheilulääketieteeseen erikoistuvalla venäläissyntyisellä lääkärillä. Hän määräsi minulle ison pinon labratestejä (onneksi sain ne kunnalliselle puolelle), jonka jälkeen hän ohjaa minut korva-, nenä- ja kurkkulääkärille. Ja sitten mahdollisesti astmatesteihin. Vaikka en usko, että mulla mitään astmaa on. Keuhkot toimivat mielestäni ihan hyvin, mutta tässä kurkunpäässä tai henkitorven alussa on jotain, myös tämän toisen lääkärin mielestä. Hengitysäänissä kuului jotain poikkeavaa. Ihan kiva olisi aloitella uutta treenikautta täysin terveenä ja ilman minkäänlaisia vaivoja. Kunhan saan tämän kurkkuhomman hoidettua, teen päätöksen, lähdenkö vielä virittelemään juoksukuntoa maratonille vai nautiskelenko vaan pitkistä ja rauhallisista syyslenkeistä, sauvarinteistä ja uintitreeneistä sun muista ilman kilpailullisia tavoitteita.
Joroisille ja Kööpenhaminaan
Ensi kautta kohden joka tapauksessa mennään. Ensi viikolla pitää hoitaa ilmoittautuminen Kööpenhaminan Ironmaniin ja heti syyskuun alussa, kun ilmoittautuminen aukeaa, Joroisille. Siinä onkin kaksi ensi kesän kohokohtaa!
Mutta jotain pikku välietappeja, juoksu-, hiihto- tai talvitriathlonkisoja, pitää kehitellä myös seuraavalle puolelle vuodelle, jotta numerolappuikävä ei pääse yltymään liian kovaksi. Uintia aion (taas) yrittää kehittää syksyn ja talven aikana paremmaksi. Ilmoittauduin jo Pajulahden marraskuiselle Masters-uimareiden leirillekin. Jospa sieltä tarttuisi mukaan uusia ideoita. Voiman hankinta jatkuu taas talvella punttailun merkeissä ja jos talvesta tulee viimevuotista parempi, vahvistan peruskuntoani pitkälti suksilla.
Ensi viikolla palaan treenien osalta takaisin ruotuun. Mukavia syystreenejä kaikille muillekin!