Sain viime viikolla Baba Lybeckiltä Facebookissa viestin, joka pysäytti miettimään omaa terveyttäni ja mahdollisuuttani liikkua. Baba kertoi Elina Jouhkista, innokkaasti pyöräilyä ja triathlonia harrastavasta ja suurin piirtein ikäisestäni naisesta, kahden lapsen äidistä, joka sairastui vuonna 2012 rintasyöpään. Elina taisteli urhoollisesti sairautensa kanssa ja palasi viime kesänä menestyksekkäästi takaisin triathlonin ja pyöräilyyn pariin. Syksyllä hän kuitenkin sairastui yllättäen akuuttiin ja aggressiiviseen leukemiaan. Joulukuussa hänelle tehtiin kantasolusiirto ja vuoden vaihteen jälkeen kaikki näyttikin jo hetken aikaa hyvältä.
Muutama viikko sitten Elinan maailma romahti uudestaan. Sairaus on uusiutunut. Parantavaa hoitoa ei ole.
Liityin Team Elina Jouhkiin heti. Miksikö? Koska yhtä hyvin sairastunut voisin olla minä. Saan liikkua ja olla terve – toistaiseksi. Syöpäsairaudet lisääntyvät jatkuvasti ja on todennäköistä, että jossakin vaiheessa tätä kallisarvoista elämää minä tai joku läheisistäni sairastumme siihen. Toivottavasti silloin syöpäsairauksien hoitoa edistävässä tutkimustyössä on otettu isoja harppauksia eteenpäin ja kantasolurekisteristä löytyy jokaiselle leukemiaan sairastuneelle sopiva luovuttaja.
Viime viikon aikana Team Elina Jouhki kasvoi yli seitsemäänkymmeneen jäseneen. Omistamme harjoittelumme ja kisamme Elinalle ja keräämme samalla rahaa Syöpäsäätiölle ja huomiota SPR:n kantasolurekisterille.
Elinan piti osallistua Frankfurtin Ironman-kilpailuun. Hän ei sinne pääse, mutta minä lupaan, että vaaleanpunaisten pyöränrenkaiden ja käsinauhan lisäksi Elina kulkee koko matkan ajan rinnallani.
Jos sinä haluat olla mukana tekemässä hyvää, liity mukaan joukkoon tai osallistu Team Elina Jouhki –keräykseen: http://oma.syopasaatio.fi/oma-kerays/aloita-keraeys.aspx?col=5-1200&v=20140424093809
Kaksi kuukautta aikaa
Kohti Frankfurtia siis mennään. H-hetkeen on yhdeksän viikkoa ja tällä hetkellä kaikki näyttää oikein hyvältä. Viikonlopun treenit vahvistivat mukavasti itseluottamusta. Lauantaina tein Katja K:n ja Katja V:n kanssa kevään ekat pyörävedot ja fiilis oli aivan huikea.
Poljettiin 1 x 10 kilometrin, 1 x 5 kilometrin ja 1 x 3 kilometrin pätkät vuorovedolla ja fillari liikkui ihan kiitettävää vauhtia. Parasta oli kuitenkin oma tuntemus. Se, että jaloissa on voimaa ja että niistä saa irti vaikka mitä. Treenistä jäi ihan superhyvä mieli.
Sunnuntaina juostiin Katja K:n kanssa kiihtyvä puolimaratonin mittainen lenkki. Alun perin meidän piti lähteä Länsiväyläjuoksuun, mutta aikataulujen takia päätettiin jättää kisa väliin.
Juoksukeli oli aivan mahtava, +20 astetta ja lähes tuuletonta. Päästiin juoksemaan hihattomalla paidalla ja lyhyillä trikoilla. Ekat kaksi kilometriä mentiin noin viiden ja puolen minuutin vauhtia ja hetken aikaa seisoskeltiin liikennevaloissakin. Kolmannesta kilometristä eteenpäin vauhti oli noin viittä minuuttia tai vähän alle ja sen pitäminen tuntui todella helpolta. Toisella kympillä vauhti oli koko ajan muutaman sekunnin alle vitosta ja viimeinen kilometri paineltiin 4.40. Loppuaika oli 21,1 kilometrin nousevavauhtisessa treenissä oli 1.45.15. Ilman sen kummempaa valmistautumista, parilla pienellä vesipullolla varustautuneena ja lauantain pyörävetojen päälle juostuna olin treeniin, vauhtiin ja etenkin tuntumaan tosi tyytyväinen.
Viikonlopun harjoitusten pohjalta uskallan sanoa, että olen tällä hetkellä juuri sellaisessa kunnossa kuin pitääkin. Kunhan nyt vaan maltan olla intoilematta liikaa ja pysyn terveenä, teen kovat harjoitukset kovina ja kevyet aidosti kevyinä, niin hyvä tästä vielä tulee 🙂
Treeni-iloa viikkoon!