Kuukausi: huhtikuu 2014

Sain viime viikolla Baba Lybeckiltä Facebookissa viestin, joka pysäytti miettimään omaa terveyttäni ja mahdollisuuttani liikkua. Baba kertoi Elina Jouhkista, innokkaasti pyöräilyä ja triathlonia harrastavasta ja suurin piirtein ikäisestäni naisesta, kahden lapsen äidistä, joka sairastui vuonna 2012 rintasyöpään. Elina taisteli urhoollisesti sairautensa kanssa ja palasi viime kesänä menestyksekkäästi takaisin triathlonin ja pyöräilyyn pariin. Syksyllä hän kuitenkin sairastui yllättäen akuuttiin ja aggressiiviseen leukemiaan. Joulukuussa hänelle tehtiin kantasolusiirto ja vuoden vaihteen jälkeen kaikki näyttikin jo hetken aikaa hyvältä.

Muutama viikko sitten Elinan maailma romahti uudestaan. Sairaus on uusiutunut. Parantavaa hoitoa ei ole.

Liityin Team Elina Jouhkiin heti. Miksikö? Koska yhtä hyvin sairastunut voisin olla minä. Saan liikkua ja olla terve – toistaiseksi. Syöpäsairaudet lisääntyvät jatkuvasti ja on todennäköistä, että jossakin vaiheessa tätä kallisarvoista elämää minä tai joku läheisistäni sairastumme siihen. Toivottavasti silloin syöpäsairauksien hoitoa edistävässä tutkimustyössä on otettu isoja harppauksia eteenpäin ja kantasolurekisteristä löytyy jokaiselle leukemiaan sairastuneelle sopiva luovuttaja.

Viime viikon aikana Team Elina Jouhki kasvoi yli seitsemäänkymmeneen jäseneen. Omistamme harjoittelumme ja kisamme Elinalle ja keräämme samalla rahaa Syöpäsäätiölle ja huomiota SPR:n kantasolurekisterille.

Elinan piti osallistua Frankfurtin Ironman-kilpailuun. Hän ei sinne pääse, mutta minä lupaan, että vaaleanpunaisten pyöränrenkaiden ja käsinauhan lisäksi Elina kulkee koko matkan ajan rinnallani.

Jos sinä haluat olla mukana tekemässä hyvää, liity mukaan joukkoon tai osallistu Team Elina Jouhki –keräykseen: http://oma.syopasaatio.fi/oma-kerays/aloita-keraeys.aspx?col=5-1200&v=20140424093809

Kaksi kuukautta aikaa

Kohti Frankfurtia siis mennään. H-hetkeen on yhdeksän viikkoa ja tällä hetkellä kaikki näyttää oikein hyvältä. Viikonlopun treenit vahvistivat mukavasti itseluottamusta. Lauantaina tein Katja K:n ja Katja V:n kanssa kevään ekat pyörävedot ja fiilis oli aivan huikea.

Poljettiin 1 x 10 kilometrin, 1 x 5 kilometrin ja 1 x 3 kilometrin pätkät vuorovedolla ja fillari liikkui ihan kiitettävää vauhtia. Parasta oli kuitenkin oma tuntemus. Se, että jaloissa on voimaa ja että niistä saa irti vaikka mitä. Treenistä jäi ihan superhyvä mieli.

Sunnuntaina juostiin Katja K:n kanssa kiihtyvä puolimaratonin mittainen lenkki. Alun perin meidän piti lähteä Länsiväyläjuoksuun, mutta aikataulujen takia päätettiin jättää kisa väliin.

Juoksukeli oli aivan mahtava, +20 astetta ja lähes tuuletonta. Päästiin juoksemaan hihattomalla paidalla ja lyhyillä trikoilla. Ekat kaksi kilometriä mentiin noin viiden ja puolen minuutin vauhtia ja hetken aikaa seisoskeltiin liikennevaloissakin.  Kolmannesta kilometristä eteenpäin vauhti oli noin viittä minuuttia tai vähän alle ja sen pitäminen tuntui todella helpolta. Toisella kympillä vauhti oli koko ajan muutaman sekunnin alle vitosta ja viimeinen kilometri paineltiin 4.40. Loppuaika oli 21,1 kilometrin nousevavauhtisessa treenissä oli 1.45.15. Ilman sen kummempaa valmistautumista, parilla pienellä vesipullolla varustautuneena ja lauantain pyörävetojen päälle juostuna olin treeniin, vauhtiin ja etenkin tuntumaan tosi tyytyväinen.

Viikonlopun harjoitusten pohjalta uskallan sanoa, että olen tällä hetkellä juuri sellaisessa kunnossa kuin pitääkin. Kunhan nyt vaan maltan olla intoilematta liikaa ja pysyn terveenä, teen kovat harjoitukset kovina ja kevyet aidosti kevyinä, niin hyvä tästä vielä tulee 🙂

Treeni-iloa viikkoon!

Nonni. Kotona ollaan. Viime viikko meni ihan hirmu nopsaan ja kotona iski pieni haikeus. Ensi vuoden jo suunnitteilla olevaan reissuun on taas vuosi. Paitsi jos tarkkoja ollaan, niin ihan vähän alle, koska ensi vuonna pääsiäinen on muutamaa viikkoa aiemmin.

Pyöräily & lomaviikko oli joka tapauksessa todella onnistunut. Ainoa iso miinus oli yhden meidän porukan kaverin melko paha kaatuminen heti ekalla pyörälenkillä. Oltiin poljettu noin seitsemän kilometriä Maspalomasista Sorian suuntaan, kun ensimmäisessä vauhdikkaassa laskussa (n.40km/h) ja justiinsa sen alla olevassa mutkassa Mikan pyörästä puhkesi etukumi. Pyörä lähti alta noin nanosekunnissa ja Mika pyöri useita kymmeniä metrejä asfaltin vieressä olevalla kivikkoisella pientareella ennen kuin vauhti pysähtyi. Hän sai melko pahat ruhjevammat koko kehoon, pahiten kämmenselkiin, sormiin ja toiseen pohkeeseen. Polvesta hajosi jotain, toisen käden etusormeen tuli avomurtuma ja kämmenselkiin ommeltiin tikkejä. Toipumiseen menee varmasti useita viikkoja. Harmillinen juttu, etenkin kun Mikan piti lähteä meidän kanssa Frankfurtin Ironmaniin. Mutta Ironmaneja tulee onneksi lisää. Pääasia, että ei käynyt kuitenkaan tuon pahemmin. Pää edellä kivikkoon lentäessä olisi voinut käydä vaikka Schumacherit.

Omat treenit menivät suunnitelman mukaisesti. Poljettiin viitenä päivänä, yhteensä 19 tuntia ja 380 kilometriä. Nuo kilometrit eivät kyllä kerro oikein mitään, koska kevyimmälläkin, viimeisellä ”Day to relax”-päivän lenkillä nousumetrejä kertyi 550.

Polkeminen noissa maisemissa on lajivoimatreeniä treeniä ja henkisen pääoman hankintaa parhaimmillaan. Kysyy luonnetta polkea tuntikausia loppumattoman tuntuisia serpentiiniteitä aina vain korkeammalle ja korkeammalle. Mutta siitä mä todellakin nautin!

Huikein reissu tehtiin Pico de las Nievesin huipulle. Koko päivän polkaisuun meni taukoineen 7 tuntia ja vartti. Bruttopyöräilyaikakin oli yli 6 tuntia, pisin aika mulle ikinä! Huippu sijaitsi 1950 metrin korkeudessa, mutta tuolla reissulla nousumetrejä kertyi kaiken kaikkiaan yli 2500. Tuli tehtyä siis ihan kunnon mäkitreeni.

Kolmena päivänä juoksin kevyitä ja lyhyitä vetoja sisältäneitä lenkkejä pyöräilyn päälle. Perjantaina eli kotiinlähtöpäivä kipiteltiin vielä Essin ja Ansun kanssa 45 minuutin kevyt ja tasavauhtinen lenkki. Yhteensä tunteja kertyi lauantaista perjantaihin yhden lepopäivän kanssa 22,5.

Jos joku on menossa lähiaikoina Kanarian suuntaan, niin tällaiset reissut me polkaistiin:

Day 1. Maspalomas – Soria – Maspalomas 65,6km – 3h – ^960m ascent
Day 2. Maspalomas – San Bartolome – Santa Lucia – El Doctoral – Maspalomas 72,1km – 4h – ^1335m
Day 3. Maspalomas – Puerto Mogan – Mogan – Soria – Maspalomas 85,4km – 4,5h – ^1490m
Day 4. Rest day at waterpark
Day 5. THE DAY!! Maspalomas – Fataga – San Bartolome – Ayacata – Pico de Las Nieves (1950m) – Ayacata – Soria – Maspalomas 111km – 6,5h – ^2530m ascent
Day 6. Maspalomas – Ayagaures – Monte León – Maspalomas 30km – 1,5h – ^500m ascent

Home sweet home

Kotiinpaluun jälkeen olen keskittynyt lepoon ja palautteluun. Jotta tuosta kovasta treeniviikosta saa aikaiseksi toivotunlaisen superkompensaation, pitää kehon antaa palautua rauhassa. Vielä se ei ole sitä tehnyt. Leposyke on noin 10 pykälää tavallista korkeammalla, eikä Polarin kuntotesti ole lähelläkään ennen leiriä olleita lukemia. Ennen leiriä VO2max oli mittarin mukaan päivästä riippuen 60-63, tänä aamuna 52. Tulos on ihan ymmärrettävä, sillä kuntotestin mittaustulos perustuu puhtaasti sykevälivaihteluun ja rasittuneen kehon sykkeet nyt on tällä hetkellä mitä on. Nyt pitää vaan malttaa ottaa rauhallisesti.

Vaikka palautuminen on vielä vähän vaiheessa, juoksin tänään seuran cup-kilpailussa kovan vitosen. Halusin avata kisakauden tuollaisesta pienimuotoisessa seurakisassa ja saada pahimman apinan ja kisajännityksen pois selästä. Samalla tein viikon ainoan kovemman treenin.

Juoksun aikana tuntuma oli kuin kalalla kuivalla maalla. Happi ei kulkenut keuhkoista lihaksiin ja meno oli raskasta. Olisi ehkä pitänyt lähteä liikkeelle aavistus rauhallisemmin, mutta toisaalta juoksin hallissa nousevavauhtisen vitosen 21.30, joten 4.10-4.15 kilometrivauhdin ei pitäisi normipäivänä olla mulle liian reipasta. Mutta tänään oli. Viimeiset pari kilometriä oli melko hankalaa. Loppuaika oli 80 metriä yli viiden kilometrin matkalla oli 22.13. Ihan OK vauhtia silti tuntemuksiin nähden. Uskon, että palautuneena tuosta lähtee minuutin verran pois.

Huomenna lepäilen ja käyn hieronnassa. Torstaina on vuorossa palauttavaa juoksu-uinti-kombinaatiota ja perjantaina kevyttä pyöräilyä & uintia. Lauantain treeni riippuu siitä, lähdetäänkö Katjan kanssa sunnuntaina Länsiväyläjuoksuun. Mutta mikäs meitä pidättelisi. Pitää vain tehdä oman kunnon ja olotilan mukainen juoksu, eikä höntsäillä tai odottaa vielä liikoja.

Mukavaa treeniviikkoa kaikille!

Pari viime viikkoa ovat taas hujahtaneet jonnekin. Toissa viikolla pidin suunnittelemani pyöräviikon, vaikka kelit aika viileitä vielä olivatkin. Tein viisi pyörätreeniä, joista kolmessa viiletin ulkona maantiefillarilla. Hyvien pyöräilykilometrien keräily on siis aloitettu. Pari pidempääkin lenkkiä, yksi 70 kilometrinen ja yksi karvan alle 100 kilometrinen, on tullut jo polkaistua. Niiden loppukilsoilla mietin, että miten ihmeessä se viime kesän täyden matkan 180 kilometriä menikin niin helposti…

Saman helppouden tunteen saavuttamiseen saa polkea vielä aika monta lenkkiä. Mutta onhan tässä vielä aikaa. Mun tavoitteena on polkaista ainakin parituhatta kilometriä ennen heinäkuun alkua ja Frankfurtin Ironmania. Jospa se vauhti ja mukavuus sieltä taas löytyisivät.

Jaloissa pyöräily tuntuu heti ja parhaiten sen huomaa juostessa. Ei ollut viime viikon reippaalla lenkillä ihan niin lennokasta menoa kuin edellisellä. Toissa viikolla kipiteltiin Katjan kanssa kova 7 kilometriä 4.18 keskivauhdilla. Viime viikolla juostiin kiihtyvä vitonen aikaan 22.10. Ihan kelpo haipakkaa sekin, mutta tuntuma oli raskas. Yhtään enempää tai kovempaa en olisi sinä päivänä jaksanut.

Katjalla meno oli tutun kevyttä. Tosi kiva puhaltaa kuin höytyveturi sellaisen tyypin vieressä, joka ei vaikuta edes hengästyneeltä. Mutta sellaista se meillä yleensä on 🙂 Ilman Katjan vetoapua olisi tuokin vitonen jäänyt varmaan juoksematta. Juoksussa on joka tapauksessa tapahtunut pieni nytkähdys eteenpäin, sillä vauhdit ovat kautta linjan kymmenisen sekuntia reippaampia kuin vuosi sitten.

Uinnissa meno on ollut vaihtelevaa. Peruskelailu vaikuttaa helpolta, mutta toisina päivinä vedot tuntuvat hapottavan ihan eri tavalla kuin toisina. Kuten viime torstaina. Kahdella radalla oli yhteensä toistakymmentä seuran uimaria ja kun osa veti räpylöillä, niin aaltoja oli kuin Joroisissa konsanaan. Tuli samalla treenattua myös sellaista paniikkiuintia, kun vetäisin muutamalla henkosella keuhkot täyteen vettä.

Tällä viikolla koitan purkaa työkuormaa ja tehdä kaiken mahdollisen alta pois ennen perjantaina alkavaa pyöräilylomaa Gran Kanarialla. Treeneissä teen siis lähinnä sen minkä ehdin, mutta onneksi ensi viikolla ei ole muuta kuin aikaa! Odotan jo innolla pitkiä pyörälenkkejä, napakoita juoksutreenejä, auringonpaistetta ja mahtavia maisemia. Niistä lataan akkuja koko kevääksi.

ps. Kävin eilen hieronnassa, ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen. Pitäisi vissiin käydä useammin, sen verran oli reiden ulkosyrjän kalvot jumissa. Niiden availu oli kyllä melkoisen tuskallista, mutta nyt tuntuu jo huomattavasti paremmalta. Ei siitä lihashuollon tärkeydestä ihan turhaan taideta puhua.