Kuukausi: lokakuu 2013

Viime viikkoon mahtui otsikon mukaisesti varsin monipuolista harjoittelua. Maanantaina kävin seuran spinningvuorolla tutustumassa RPM-tuntiin. Edellisviikonlopun pitkien treenien jälkeen pyörittelin varsin rauhallisesti. Kunnon hien siellä sai silti pintaan.

Tiistaina tehtiin Essin kanssa ekaa kertaa jaloille suunnattu kestovoimapuntti. Kyykyt ja kaikki muutkin liikkeet todellakin tuntuivat ja ihan koko sarjaa en edes jaksanut tehdä. Tai no – me tehtiin vähän ylimääräistä, kun olin tulkinnut merkintöjä väärin. Yhtä syvään kyykyyn kuin Essi en pääse edes ilman tankoa. Tässä mulle ja teille muillekin vähän tavoitetta:

Odottelin jännityksellä, mitä jalat sanovat sarjasta keskiviikkona ja melko pökkelöiksihän nuo menivät. Torstai oli ehkä vieläkin pahempi, mutta illan juoksulenkki ja uinti tekivät niille ihmeitä. Perjantaina tuntuma oli taas melko normaali. Kävin uimassa ja valmistauduin henkisesti lauantain pitkään sauvakävely-hölkkä-sauvarinnetreeniin, johon lähdettiin jo aamu yhdeksältä urheilukeskuksesta. Jos olisi tajunnut, niin mukaan olisi voinut ottaa jonkun geelin tai vaikka urheilujuomaa. Mutta kun ei tajunnut, niin koko 3,5 tunnin setti mentiin pelkällä vedellä.

Sauvakäveltiin ja hölkkäiltiin Katjan ja Tuomaksen kanssa urheilukeskuksesta Tapanilan kautta Messilään ja tuttuun Laasonrinteeseen. Eka rykäisy päätettiin kokeilla juosten. Ah miten hapokasta! Laason nousu on heti alusta lähtien niin jyrkkää kipuamista, että hapot hyökkäävät jalkoihin ensi metreiltä lähtien. Reilun 600 metrin nousuun mahtuu kaksi vähän loivempaa osuutta, mutta viimeiset 250 metriä ovat taas armotonta kipuamista. Haaveilin viiden minuutin alituksesta. Tuomas kipitti edellä kuin aropupu ja koitin sinnitellä hänen perässään minkä pääsin. Keuhkot huusivat hoosiannaa ja syke oli mäen päällä taatusti aivan maksimissa. Ihan hirveää ja silti niin parasta! Ja se aika, se oli noin 4.40. Tuomaksella meni puoli minuuttia vähemmän. Sen hapenotto on jo kyllä todella hyvässä kuosissa.

Loput kolme nousua käveltiin kaikessa rauhassa ja sitten lähdettiin Katjan kanssa taivaltamaan takaisin kohti urheilukeskusta. Tasaiset ja alamäet hölkkää ja ylämäet sauvakävelyä. Tuomas hilpaisi takaisinpäin jo vähän aiemmin. Matkaa kertyi noin 26 kilometriä. Kerrassaan kelpo pitkis, johon mahtui sykealueiden koko kirjo kevyestä PK:sta aivan maksimiin.

Sunnuntaina pyörittelin maastopyörällä kevyesti tunnin ja vartin lenkin lähipururadalla ja Loistopolulla. Jyrkkäpiirteisessä maastossa lukkopolkimia saa nykiä ihan tosissaan, jos meinaa päästä mäet takamus kiinni satulassa ylös asti. Mutta se on hauskaa ja tervetullutta vaihtelua. Koitan pitää maastopyöräilyä mukana ohjelmassa aina lumien tuloon asti.

Sunnuntai-iltapäivän vietin kirjamessuilla promoamassa minun ja Jan Verhon kirjoittamaan Protaus-kirjaa. Samassa paneelikeskustelussa meidän kanssa oli Hanna Skyttä, jolta on ilmestynyt FuelFood-kirja. Hannan kirjassa on paljon aivan uskomattoman herkullisia ja erityisesti urheilijoille sopivia leivonnais- ja ruokareseptejä. Vai  miltä kuulostaisi suklaakakku, jossa on yhtä paljon proteiinia kuin palautusjuomassa, eikä yhtään vehnäjauhoja tai sokeria? Tai mustikkapiirakka, jonka pohja on tehty kikherneistä? (ei kyllä ikinä uskoisi). Kirja on ehdottomasti mun hankintalistalla!

Messuilla törmäsin myös kahteen tuttuun triathlonistinaiseen, Johannaan ja Babaan, jotka ovat myös tehneet yhdessä kirjan. Johannan seuraava Ironman-kisa on ensi kesänä Kööpenhaminassa ja Baba kertoi miehensä Pekan ilmoittaneen heidän jo kesäkuiseen Nizzan Ironmaniin. Kumpainenkaan ei siis aio jäädä yksinkertaiseksi Teräsnaiseksi 🙂

Ensi viikon aloitan jälleen lepopäivällä. Tiistaina teen reippaan juoksulenkin ja käyn uimassa. Keskiviikkona on vuorossa punttia ja torstaina kevyttä juoksua ja uintia. Perjantaina käyn maastopyöräilemässä ja lauantaina teen parin tunnin sauvalenkin ilman rinteen kipuamista, jotta paukkuja jäisi sunnuntaina juostavalle Kuivannon Kympille. En ole juossut yhtään reipasta lenkkiä sitten maratonin, joten kympin vk-vauhti ei todennäköisesti päätä huimaa. Hyvä treeni siitä tulee joka tapauksessa, joten sinne mennään!

No niin, nyt on se alkanut. Vaikka eilen ihan vaan vähän kokeiltiin seuraavien parin kuukauden punttisarjaa, niin jo mulla on jalat kipeänä. Lähtötaso ei ole siis kovin häävi. Ohjelman tehnyt Skytän Esa vakuutti, että lihakset tottuu muutamassa viikossa uusiin liikesarjoihin. Toivoa sopii, koska muuten vessanpytylle laskeutuminen ja sieltä ylös nouseminen tulee olemaan lähiviikkoina melkoista kamppailua.

Punttitreenissä painotus on kestovoiman hankinnassa.  Toistomäärät on suuria (keskimäärin 20), palautus lyhyt (alle minuutti), lisäpainot pienet (lisätään sarjojen sisällä pyramidimaisesti) ja tempo rauhallinen. Liikkeet tehdään periaatteella rauhallisesti alas ja niin terävästi ylös kuin mahdollista. Kyykyt niin alas kuin vain puhtaasti pystytään tekemään ja kaikissa muissakin liikkeissä liikelaajuus pyritään pitämään niin suurena kuin mahdollista. Mielenkiinnolla odotan, millaista tärinää mun jalat pitää tiistain jälkeen, kun olen vetänyt koko kuuden liikkeen ja noin 500 toiston treenin ensimmäistä kertaa alusta loppuun asti 🙂

Puntin ohella painotus on rauhallisessa pk-alueen tekemisessä. Viime viikolla harjoitustunteja kertyi yhteensä kymmenen ja ne jakautuivat juoksun, rullahiihdon, uinnin ja sauvarinteen kesken. Viimeksi mainitussa hapenotto saa ihan riittävästi rassausta vuodenaikaan nähden, joten sen kummempia tehoja en ole nähnyt tarpeelliseksi tehdä.

Samalla kaavalla jatketaan tätä viikkoakin. Lauantaina tosin saatetaan mennä kokeilemaan Wattbike-kisaa, mutta se on vielä vähän auki. Alle tehtäisiin joka tapauksessa normi parin tunnin sauvatreeni, jonka päälle muutaman minuutin fillarirypistys olisi vaan hikinen jälkiruoka.

Treenimotivaatio on korkealla! Intoa teille muillekin 🙂

Viime viikolla nautin eniten treeneistä, jotka olivat kaukana totutusta. Hiihdin rullasuksilla, tein rappusjuoksua ja sauvarinnettä. Viikkoon mahtui myös pk-juoksua, pari kertaa uintia ja pari lepopäivääkin. Treenien jälkeen olo on ollut sellainen, että enemmänkin olisi voinut tehdä. Tunnin juoksulenkki tuntuu aivan olemattomalta harjoitukselta, jos siihen ei yhdistä uintia tai lihaskuntoa. Tuntuu, että saa oikein pidätellä itseään intoilemasta liikaa! Juokseminen on ollut maratonin jälkeen helppoa ja pk-lenkeillä vauhti meinaa väkisin karata turhan reippaaksi. Uinti on huomattavasti parempaa kuin viime syksynä, ainakin jaksamisen suhteen. Uin viime perjantaina Karin kanssa hänen ohjelmansa mukaisen harjoituksen, jossa oli tekniikkaa ja kaikenlaisia vauhtiosuuksia. Olin iloisesti yllättynyt siitä, miten se helposti se meni.

Rullasuksilla kroppa alkaa pikku hiljaa muistamaan, mitä lihaksia tarvitaan hiihtämiseen. Siitä ja sauvarinteen harppomisesta on toivon mukaan apua ensi talven Finlandia-hiihdossa, johon ilmoittauduin viime viikon alussa. En ole koskaan ollut mukana, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Ajateltiin Katjan kanssa lähteä kokeilemaan, pääseekö siellä ruuhkassa etenemään omaa vauhtiaan. Ilmoittauduin vapaan tyylin 50 kilometrin kakkoslähtöryhmään, jonka tavoiteaika on 3.19-4.00. Jonnekin sinne sitä pitäisi kaiken järjen mukaan pystyä suoriutumaan.

Tämä viikko alkoi tuttuun tapaan maanantain lepopäivällä, joka on pyhitetty Meten harrastuksiin kuskaamiselle. Ensin pianotunnille ja sitten telinevoimisteluun. Niiden välissä sompailen yleensä kauppareissun.

Eilen tiistaina juostiin Essin ja Johannan kanssa tunnin lenkki Salppurin maastoissa. Pari viimeistä kilometriä tultiin melko reipasta haipakkaa, koska havaittiin, että heidän lastensa hiihtoharjoitukset olivat jo päättyneet ja äipät hölköttelivät vielä kaukana metsän siimeksessä 🙂

Keskiviikkona sivakoin rullilla ja teen keskivartalon lihaskuntoa. Torstaina on vuorossa juoksua ja uintia ja perjantaina rullia ja uintia. Lauantaina tehdään taas 2-3 tunnin sauvalenkkiä Messilän ja Laasonrinteen maisemissa ja sunnuntaina parin tunnin kevyt maastolenkki ennen punttisalia, jossa saadaan ohjausta ja ohjelmat syksyn voimanhankintakauteen.

Tästä se taas lähtee! Kaikenlaista kivaa ja erilaista itsensä haastamista on luvassa syksyn treenien lomaan, jotta pysytään virkeänä ja vireessä.

Nautinnollisia syystreenejä itse kullekin!

Uusi kausi on epävirallisesti alkanut. En jaksanut levätä maratonin jälkeen laakereillani muutamaa päivää kauempaa, joten ajattelin aloitella hissukseen syksyn vaihtoehtotreeneihin tutustumisen. Katja on ollut jo kohta pari viikkoa reissussa, joten suunnitelmallisemmat treenit alkavat vasta ensi viikolla. Päätin ottaa itsekseni pienen varaslähdön.

Viikonloppuna käytiin polkaisemassa Simon, Essin ja Laten kanssa kahden ja puolen tunnin maastopyörälenkki ja voi että se oli mukavaa! Ensi viikonloppuna otetaan sama uusiksi. Poljettiin latupohjia ja melko helppoja polkuja pitkin Pajulahteen ja takaisin. Selvisin lukkopolkimilla kaatumatta, vaikka muutamassa kohdassa vähän hirvittikin. Liukkaat kivet ja puun juuret ei oo mun juttu…

Sunnuntaina tehtiin vähän isommalla seuran porukalla sauvarinnettä Messilässä. Laasonrinne teki tehtävänsä. Sitä kivutessa pohdin, että tämän täytyy olla jokin keskiaikainen kidutuskeino: laitetaan hullut jonoon, sauvat käteen ja kipuamaan mäen rinnettä ylöspäin. Niin oli kivaa, että pakaroissa tuntuu vieläkin. Tänään sentään jo vähän vähemmän kuin eilen. Eilen kankeus oli sitä luokkaa, että mitään jalkoja rasittavaa ei tehnyt mieli tehdä. Mutta jotain kuitenkin. Ja siitä se ajatus sitten lähti. Muistelin, että mullahan on autotallissa iänikuisen vanhat rullasukset! Siis perinteisen tyylin sukset. Kyljissä lukee hienosti ”diagonal”. En ole hiihtänyt pertsaa varmaan viiteentoista vuoteen, joten ajattelin kysäistä seuran kamapörssistä, josko jollain olisi vähän uudemmat pelit myytävänä. Sompin Mikalla olisi ollut, mutta ne oli sellaiset pro-tason kiitimet ja mulle vähän liian arvokkaat.

Tänään kaivelin nöyrästi autotallin nurkkaa ja sieltähän ne sukset löytyivät. Niiden siteisiin ei tietenkään käyneet mun uudehkot luistelumonot, joissa nilkka olisi ollut vähän paremmin tuettu. Vedin siis jalkaani parikymppisenä viimeksi pitämäni pertsan monot, jotka olivat kyllä vielä yllättävän hyvässä kunnossa. Todennäköisesti vähäisen käytön takia.

Alun haparoinnin jälkeen tasatyönnön ja yksipotkuisen hiihtäminen alkoi sujua. Melko nopeasti huomasin, että toisesta suksesta oli laakeri rikki. Potku meni läpi ilman minkäänlaista pitoa. Potkin loivissa ylämäissä siis lähinnä oikealla jalalla. Pääasiassa lykin kuitenkin tasatyöntöä. Reilun tunnin työntelin sateessa menemään ennen kuin ojentajista alkoi puhti loppua. Huomenna tuntuu myös varmasti vatsa- ja kylkilihaksissa. Mutta niin pitääkin! Sen verran hauskaa se oli, että tiedän mitä teen seuraavinakin tönkköjalkapäivinä. Syksyn mittaan niitä tulee varmasti riittämään.

Tälle viikolle on luvassa vielä rappusjuoksua, pari kertaa uintia, maastopyöräilyä ja mahdollisesti myös eka punttisalitreeni. Kivaa ja monipuolista treeniä! Sunnuntaina ajelen Vantaalle katsomaan siskon, Anun ja muutaman muun tutun maratonia.

Leppoisaa valmistautumis- ja tankkausviikkoa kaikille Vantaalle meneville! Lupaan huutaa ääneni käheäksi 🙂

Tulipahan taas juostua aivan loistava maraton! Berliini ei ole pettänyt vielä kertaakaan, olen juossut siellä neljä vuotta peräkkäin ennätykseni. Reitti on tasainen ja nopea, ja järjestelyt aina viimeisen päälle hienosti hoidettu. Tunnelma lähtöviivalla, yhdessä 40 000 muun juoksijan kanssa, oli jälleen kerrassaan upea!

Hienoista puitteista huolimatta olin lähtöviivalla epävarmempi kuin ehkä koskaan ennen. Olin ollut ihan kunnon flunssassa edellisen viikon. Sen lisäksi edellisen viikon työstressi oli jotain aivan ennen kokematonta. Kirjoitin viiden päivän (ja yön) aikana 15 erimittaista artikkelia, joista jokainen vaati 1-3 haastattelua per teksti. Yrittäjälle työt tulevat ryppäissä ja sille, että ne kasautuivat juuri viime viikolle, en kerta kaikkiaan mahtanut mitään.

Loppuviikon viimeisillä ja keveillä lenkeillä juoksu ei kulkenut mihinkään ja iltaisin seuraamani leposyke oli juuri ja juuri alle 60. Yöllä uni ei tullut silmään ja tuntui, että koko kroppa kävi aivan ylikierroksilla. Tankkauskin jäi melko laihaksi.

Mutta niin sitä vaan lähdettiin matkaan. Juoksu tuntui yllätyksekseni ihan älyttömän kevyeltä. Juostiin Essin kanssa yhtä matkaa ja katseltiin kellosta, että vauhti asettui helposti 4.45-4.50 väliin. Puolimatkan väliaika oli 1.41 ja osia. Siis mun Garminin ja Essin Polarin mukaan. Oltiin siinä vaiheessa taas juostu jo yli 400 metriä ylimääräistä, niin kuin noilla isoilla massamaratoneilla aina käy. Virallisella puolimatkan viivalla väliaika oli 1.43.

Kolmeenkymppiin asti juoksu kulki tosi hyvin ja vielä 34 kilometrissäkin mentiin Essin kanssa yhtä matkaa. Sitten jäin Essistä metrin ja pian kaksi. Yhtäkkiä eroa olikin jo parikymmentä metriä ja sitten hän hävisi näkyvistä. Vasempaan lonkkaan iski sietämätön kipu ja sitä varoessa saman jalan pakara meni aivan kramppiin. Viimeiset seitsemän kilometriä oli kyllä melkoista toispuolikinkkausta. Mutta en ollut ainoa. Viimeisillä kilometreillä reitin varrella näkyi taas hurjasti kävelijöitä, venyttelijöitä ja muita kramppien kanssa taistelijoita. Kipu kuuluu maratonilla asiaan ja tokkopa ne viimeiset kilometrit ovat helppoja kellekään.

40 kilometrin kohdalla Simo pyyhkäisi hirmu vauhtia ohi. Peesiin ei ollut mitään jakoa, mutta vähän sain taas omaakin vauhtiani nostettua. Garminin mukaan maraton tuli täyteen ajassa 3.25. Maaliin oli siitä vielä kilometri matkaa. Virallinen kello pysähtyi ajassa 3.30.27, mikä on mun uusi ennätys ja hieno päätös pitkälle kaudelle! Koko meidän poppoo – Essi, Late, Simo ja minä – juoksi oman ennätyksensä. Simon ja Essin kanssa tultiin minuutin sisällä maaliin, eikä huikean ekan maratoninsa juossut Latekaan jäänyt meistä kuin kolme minuuttia. Varsin onnistunut reissu siis!

Sen verran tuosta ajasta tai pikemminkin massamaratonien iänikuisesta ylimatkan juoksemisesta jäi hampaankoloon, että ensi keväänä tai syksynä kipaisen maratonin jossakin kotimaan pikkukisassa, jossa matkaa kertyy tismalleen maratonin verran. Joutseno kutsuu, tai Vantaa. Mun Garminia pidän melko luotettavana matkamittarina, vaikka toki siinäkin saattaa jokunen metri heittoa tulla. Pari viikkoa sitten juoksemallani Jyväskylän Finlandia-puolimaratonilla se näytti matkaksi 21.21 kilometriä.  Viime kevään alimittaisella HCR:llä reitti oli Garminin mukaan 330 metriä liian lyhyt. Virallinen totuus taisi olla 380 metriä. Että tokkopa tuo kilometrillä heittää, vaikka keskellä isoa kaupunkia juostiinkin.

Niin tai näin, olen tyytyväinen siitä, että maratonilla vauhtikestävyyteni on kehittynyt hyvän harppauksen viime vuodesta. Tästä on hyvä jatkaa kohti ensi kesää, Frankfurtin Ironmania ja muita koitoksia! Nyt huilin pari viikkoa ja sitten aloitellaan taas uutta kautta.

Mukavia syystreenejä itse kullekin!