Siis lihaksisto. Pää olisi jo ihan valmis kunnon juoksulenkeille, mutta kroppa kertoo, että ihan vielä ei kannata huhkia liikaa. Kolme päivää jaksoin kisan jälkeen pitää totaalilepoa. Sitten oli jo pakko päästä pyörälenkille. Perjantaina kipiteltiin Essin kanssa Messilän 17 kilometrin metsälenkki ihan hissuksiin. Lauantaina juoksin 40 minuutin saunalenkin ja tänään kävin kiertämässä Katjan ja Mirkan kanssa samaisen Messilän lenkin. Hengityksen ja jaksamisen puoleen tuntuma on tosi hyvä, mutta jalat kertovat, että energiavarastoissa on vielä vajetta. Olen silti iloisesti yllättynyt siitä, miten hyvin olen toipunut täyden matkan rasituksesta. Joskus aiemmin olin paljon enemmän romuna pelkän maratonin jälkeen.
Polarin kertomaa
Mulla on tapana seurailla palautumistani ja elimistön rasitustilaa Polarin RC3GPS:n kuntotestillä sekä mittaamalla iltaisin ennen nukkumaanmenoa lepokeskisykettä kymmenen minuutin ajalta. Tuo Polarin kuntotesti mittaa kuntoa puhtaasti sykevälivaihtelusta ja antaa sen perusteella arvion maksimaalisesta hapenotosta (VO2max.). Kesällä, juuri ennen Joroisia, VO2-lukuni oli parhaimmillaan 56. Joroisten jälkeen, kun olin selvästi tavallista väsyneempi, leposyke oli korkealla ja VO2 putosi 53:een.
Kolme päivää Pajulahden kisasta tein taas kuntotestin. Huomasin, että leposykkeeni on tavallista matalampi, mutta meinasin silti pudota sohvalta, kun kello ilmoitti VO2-lukemakseni 64. Lenkeillä syke on ollut tasoa etana. Lauantain saunalenkillä kipittelin vähän alle kuuden minuutin vauhtia ja lopussa vähän reilua vitosta. Lenkin keskisyke oli 121 ja maksimisyke 127. Mulle ihan uusia ja suorastaan naurettavan matalia lukemia. Tässä tapauksessa ne taitavat kyllä kertoa enemmänkin hermoston rasitustilasta kuin elämäni parhaasta kunnosta. Mielenkiinnolla silti odotan, miten ne tässä tulevina viikkoina muuttuvat. Olisihan se hauskaa, jos tuosta täydestä matkasta saisi jonkinlaisen superkompensaation aikaiseksi Berliinin maratoniin mennessä 🙂
Ilman mittaria
Vaikka Berliinin maraton on tosiaan vielä edessä, niin siihen valmistautumisesta en ajatellut ottaa sen suurempia paineita. Näin syksyn tullen on aivan ihana juosta metsän siimeksessä ilman minkäänlaista piippaajaa tai kelloa. Ajattelin myös aloittaa pikku hiljaa lihaskuntoharjoittelun ja käydä seuran vuorolla uimassa. Viikonloppuisin voisi tehdä pitkiä juoksu-kävely- tai sauvavaelluksia ja pinnistellä Messilässä sauvarinteessä.
Toki teen Berliiniä varten muutamia tasavauhtisia ja kovempia treenejä, mutta niiden aika on vasta sitten, kun jalat tuntuvat taas omilta. Ensi viikon menen vielä ihan fiiliksen mukaan.
Nautitaan syksystä!
PS. Joroisten ilmoittatuminenkin on jo tehty! Tosin en ole vielä ollenkaan varma, olenko edes viivalla, koska Frankfurtin Ironman kilpaillaan vain kahta viikkoa aiemmin. Halu päästä mukaan on kuitenkin sen verran kova, että jos toivun Frankfurtista yhtä hyvin kuin viime viikonlopun kisasta, niin olen varmasti mukana – vaikka vain sitten fiilistelemässä Suomen parasta ja hienointa triathlontapahtumaa!