Kuukausi: elokuu 2013

Nyt se on tehty! Nimittäin täyden matkan triathlon. Olen vieläkin ihan fiiliksissä, vaikka kisasta on jo pari päivää. Tuntuu ihan uskomattomalta, että sellainen, mikä tuntui vielä pari vuotta sitten aivan utopistiselta, on nyt totta. Minä uin 3,8 kilometriä, pyöräilin 180 kilometriä ja juoksin 42,2 kilometriä. Omin pikku käsin ja jaloin. Suurimman osan ajasta ihan valtavan hyvällä fiiliksellä, ilman yhtään mustaa hetkeä tai epätoivoista ajatusta. Tässä endorfiinipöllyssä mennään vielä pitkään!

Aamupaniikista lähtöviivalle

Nyt kun kisa on ohi, kaikki sitä edeltänyt hässäkkä lähinnä naurattaa. Vaan eipä naurattanut kisa-aamuna. Heräsin vähän ennen viittä, enkä siinä unenpöpperössä seurannut kellon etenemistä ihan niin tarkkaan kuin olisi pitänyt. Meidän piti lähteä kotoa viimeistään varttia vaille kuusi, mutta kuinka ollakaan, muistin vasta lähdön kynnyksellä, että Miralta lainaamassani aika-ajopyörässä ei ollut vielä pullotelinettä kiinni. Simo alkoi sitä kiinnittämään, mutta huomasi pian, että rungossa olevat pullotelineen ruuvit pyörivät paikallaan, eikä telinettä saisi siihen kiinni. Jouduimme siis kiinnittämään pullotelineen satulan taakse, josta en ollut vielä kertaakaan kokeillut pullon ottamista.

Kun viimein pääsimme matkaan, kello oli tasan kuusi. Kilometrin ajon jälkeen aloin kaivella jaloissani ollutta varustekassia ja etsiä ajanottochippiä. Sitä ei löytynyt mistään. Ajattelin unohtaneeni sen kotiin, joten kurvasimme takaisin ja ryntäsin etsimään sitä keittiön pöydältä. Eipä ollut sielläkään. Simo mylläsi pihalla takakonttia ja muita kasseja ympäriinsä ja minä pengoin epätoivon vimmalla varustekassia, jossa oli märkäpuvun, kypärän ja kenkien lisäksi kaikki muut vaihtokamat. Ei löytynyt… Soitin jo numerotiedusteluun ja kyselin kilpailujärjestäjän numeroa. Jospa saisin heiltä uuden chipin. Simo sanoi sen olevan mahdotonta tässä vaiheessa, kun kisan lähtöön on enää alle tunti aikaa. Itkuhan siinä tuli.

Yhtäkkiä tajusin katsoa kassissani oleviin kenkiin. Ja siellähän se oli, pyöräilykengän sisällä! Suuressa viisaudessani olin varmaankin ajatellut laittaa sen paikkaan, josta sen varmasti löydän ja ehtinyt sitten jo unohtaa, mihin sen laitoin.

Pikainen vilkaisu kelloon kertoi, että lähtöön oli aikaa 50 minuuttia. Meiltä Pajulahteen ajaa reilun vartin. Ehdin kuin ehdinkin mukaan! Kurvasimme Pajulahden tennishallin taakse tasan puoli seitsemältä. Vein pyörän ja kamat juosten paikoilleen, huikkasin Katjalle, että täällä ollaan ja lähdin viiden minuutin verryttelylenkille. Laitoin Garminin päälle, jotta se ehtisi löytää sateliitit hyvissä ajoin ennen lähtöviivalle asettumista. Juostessa vilkuilin kelloa ja ihmettelin, mikä kumma teksti siinä nyt vilkkuu. ”Näppäinlukko päällä”.  Ikinä se ei ollut herjannut mitään vastaavaa. Kiroilin pieniä perkeleitä, painelin kaikkia nappuloita yhtä aikaa ja juoksin takaisin vaihtopaikalle etsimään Aleksia ja Anteroa, joilla on samanlaiset kellot. Toki kisassa pärjää ilman kelloakin, mutta olin kaavaillut katsovani uinnin jälkeen väliaikaa ja seuraavani etenkin juoksussa kilometrivauhteja kellosta. Miten voikin olla, että uskollinen treenikaverini päätti tehdä tenän juuri nyt! Simo, Kari ja Aleksi koittivat saada näppäinlukkoa auki, mutta mitään ei tapahtunut. Sitten Antero sanoi taikasanat, mode ja nuoli ylös ja kas – kello heräsi taas henkiin!

Kaiken hässäkän jälkeen pääsin vetämään märkäpukua päälle kymmentä vaille seitsemän. Levitin tiikerisalvaa käsiin ja rintakehään ja rynnistin lasit ja lakki käsissä kohti rantaa. Unohdin ottaa energiageelin, mutta onneksi olin tankannut huolella.

Rauhallinen uinti

Vaikka aamu olikin kauheaa säätöä, niin rannassa mieli rauhoittui. Asetuin rantaveteen Katjan viereen ja katselin mykistävän kaunista järveä. Aamuaurinko paistoi matalalta ja ilmaa lämpimämpi vesi höyrystyi usvaksi järven ylle. Seurakavereita oli rivissä monta, seisottiin hiljaisina ja toivoteltiin onnea toisillemme.

Kun lähtövihellys viimein tuli, lähdimme melko sulassa sovussa taittamaan matkaa. Yhden potkun sain leukaperiin, mutta muuten pääsin etenemään vähillä kolhuilla ensimmäiselle poijulle.

Uinti tuntui helpolta, etenin omaa vauhtiani ja koitin suunnistaa poijulta seuraavalle ilman suurempia mutkia. Ensimmäisen 1300 metrin kierroksen jälkeen vilkaisin kelloa, joka näytti tasan 25 minuuttia. Uin tismalleen tavoitevauhtiani. Toisen kierroksen jälkeen väliaika oli 50 minuuttia. Jes! Edelleen hyvässä vauhdissa. Kolmannella kierroksella odotin, koska matka alkaa painaa käsissä. Ei alkanut. En ollut koskaan uinut edes harjoituksissa yli kolmea kilometriä, mutta niin sitä vaan uitiin nyt melkein neljä! Kolmannella kierroksella bongasin uimareiden joukosta Katjan, joka kauhoi rinnallani. Vaihtoon tulimme taas melkein peräkanaa, minä tällä kertaa muutaman sekunnin Katjan perästä.

Järvestä ylös noustessa kello näytti väliajaksi 1.15, mutta järjestäjien ajanotto pysähtyi vasta vaihtopaikan kynnyksellä, reilun sadan metrin hölköttelyn jälkeen ajassa 1.16.58. Tavoitevauhtia silti!

Flowpyöräilyä

Pyöräilyyn lähtiessä hampaat löivät loukkua. Vaikka uin pelkällä uikkarien yläosalla, kuivakaan kisa-asun yläosa, pyöräilypaita ja irtohihat eivät ensimmäisillä kilometreillä alle 10 asteen lämpötilassa paljoa lämmittäneet.

Muutaman kilometrin jälkeen kroppa kuitenkin lämpeni ja olo helpottui. Otin geelin ja yritin taiteilla pulloa telineestä. Sain sen sieltä helposti pois, mutta takaisin laittaminen olikin jo vaativampi suoritus. Olisi vissiin pitänyt harjoitella etukäteen.

Sain Katjan kiinni ennen Kuivantoa. Meno tuntui hirmu vahvalta, joten painelin ohi juuri ennen ensimmäiselle kierrokselle lähtemistä. Miralta lainattu aika-ajopyörä tuntui ihan älyttömän hyvältä. Ajoasento oli loistava ja pyörä liikkui kuin juna. Pyörittäminen ja tavoitevauhdin ylläpitäminen oli reitin raskaimmillakin osuuksilla melkoisen helppoa.

Ensimmäinen kierros meni todella nopeasti. Katja tuli kierroksen lopussa rinnalle ja kysyi, miltä tuntuu ja olenko muistanut syödä. Sanoin, että hyvin menee ja geelejä on jo uponnut pari kappaletta. Sen jälkeen en häntä enää nähnyt. Flunssa painoi treenikaverini kintereissä, eikä pyörä liikkunut ollenkaan katjamaisella voimalla. Huimaus ja huono olo pakottivat hänet keskeyttämään ensimmäinen juoksukierroksen jälkeen. Se olikin ainoa järkevä ratkaisu, sillä noin pitkän kisan aiheuttama rasitus olisi voinut tehdä kropalle vaikka minkälaisen jälkitaudin.

Oma pyöräilyni eteni kuin siivillä. Kolmannen kierroksen alku oli henkisesti raskain, koska tajusin, että matkaa on vielä puolet jäljellä. Mieli kirkastui kuitenkin nopeasti, kun Sompin Mika ajoi autolla rinnalle ja kertoi minun olevan kaikista naisista toisena. Puhtia tuli yhtäkkiä rutkasti lisää! Korvaamaton apu olivat myös Simo ja Juffe ja ekalla kierroksella Essi, jotka olivat huoltojoukoissa ja kiersivät autolla reittiä ympäri.

Miten kiva olikin aina välillä nähdä heitä monien yksinäisten kilometrien jälkeen. Vaihdoin juomapullon jokaisen kierroksen jälkeen. Kolmannella kierroksella join urheilujuomapullollisen coca-colaa ja söin Fazerin sinisen patukan. Ai että oli hyvää ja minkä energiapiikin siitä saikaan!

Maratonjuoksua maastossa

Vaihtoon tulin varsin hyvävoimaisena elämäni pisimmän pyörälenkin jälkeen. Aikaa siihen meni 5.46 eli keskivauhtini oli noin 31 kilometriä tunnissa.

Juoksuun lähtiessä kello näytti kokonaisajaksi 7.08. Laskeskelin mielessäni, että hyvällä juoksulla voisin jopa alittaa 11 tuntia! Haaveet karisivat kuitenkin jo ensimmäisen kierroksen puoli välissä, kun pääsin kahdeksan kilometrin reitin ”maastojuoksuosuudelle”. Noin kolmen kilometrin matkalle oli mahdutettu sellaisia hiekka- ja polkumäkiä, että arvelin joutuvani kävelemään ne viimeisillä kierroksilla ylös.

Asfalttiosuuksilla vauhti pysyi hyvin 5.15 tuntumassa, mutta maastossa se putosi pitkälti yli kuuteen minuuttiin. Epätoivo ei silti hiipinyt mieleen kertaakaan.

Etenin tasaista vauhtia kierros kierrokselta, join vähän jokaisella juoma-asemalla, söin aina kierroksen päätteeksi omia suolakurkun ja appelsiinin palojani sekä otin maratonin aikana muutaman geelin. Energiat riittivät hienosti loppuun asti. Tuntui mahtavalta juosta joka kierroksella seurakavereita vastaan, kannustaa heitä ja tulla kannustetuksi. Aurinko paistoi ja fiilis oli huikean hieno!

Maalissa kello pysähtyi aikaan 11.11.53.

Maratoniin käytin siitä neljä tuntia ja kolme minuuttia, joten ihan kelpo suoritus sekin. Hetkeen ei tuntunut miltään, mutta hyvä olo hiipi rintapieleen sitä mukaa kun lievän nestehukan aiheuttama pahoinvointi helpottui.

Sain mitalin kaulaani ja lähdimme kotimatkalle. Sänkyyn kaaduin melkein heti kotiin päästyäni ja heräsin klo 4.45, koska olin tietenkin unohtanut ottaa edellisaamun herätyksen pois päältä. Mä taidan olla jonkin sortin naispuolinen Uuno Turhapuro 🙂

Kausi paketissa

Tänään olo on ollut hieman haikea. Yhtäkkiä tajuntaan iski, että kisakausi on nyt ohi. Ei enää valmistavia treenejä, tankkausta, kamojen säätöä tai kisapäivän säätilan jännitystä. Siis ennen ensi kesää.

Tai onhan tässä vielä Berliinin maraton, mutta näiden tri-kisojen jälkeen se tuntuu puoliksi lomareissulta. Niin kuin se itse asiassa onkin. Ensin pitää kuitenkin toipua kunnolla ja levätä hetki. Mieli tosin tekisi jo lenkille. Ehkä sitä jo huomenna voisi tehdä jotakin kevyttä….

Triathlonkausi lähestyy loppua. Ensi lauantaina olisi edessä vielä ”pikku” rypistys, nimittäin Pajulahdessa kilpailtava täyden matkan SM-kisa. Mun ensimmäinen täysi matka!

Pahemmin ei jännitä, ainakaan vielä. Enemmänkin odotan kisaa suurella mielenkiinnolla. On hauska nähdä, miten keho ja mieli jaksavat noin pitkän suorituksen. Aika luottavaisena lähden kuitenkin matkaan. Olen harjoitellut hyvin koko vuoden ja uskon, että peruskuntoni on riittävän vahva pk-alueella läpivietävästä kisasta suoriutumiseen.

Pitkä yhdistelmätreeni

Kuopion kisan jälkeen pidin pari lepopäivää ja tein muutamia lyhyitä harjoituksia ennen viimeistä pitkää yhdistelmäharjoitusta. Valmistavista harjoituksista se oli ainoa, jota pidin täyttä matkaa silmällä pitäen tärkeänä, etenkin itseluottamuksen kannalta.

Katja joutui jättämään treenin väliin flunssan takia, mutta onneksi sain kaverikseni Anteron. Viime perjantaina pulahdettiin siis jo puolilta päivin Kymijärveen ja uitiin ensin reilut pari kilometriä. Sen jälkeen lähdettiin pyöräilemään kohti Nastolaa ja täyden matkan kisareittiä, joka kierrettiin kahdesti. Fillarilenkille kertyi mittaa 130 kilometriä. Päälle juostiin vielä 10 kilometriä mun kisan tavoitevauhtia.

Treenistä jäi tosi hyvä mieli! Aikaa meni kokonaisuudessaan rapiat kuusi tuntia ja vointi oli treenin jälkeen tosi hyvä. Sain testattua geelien ja patukoiden syömistä & juomista ja huomasin, että vatsa ei reagoinut niihin lainkaan. Pissahätä saattaa kyllä pyöräillessä yllättää, mutta silloin ei auta muu kuin tehdä pikainen puskareissu.

Luottavaisin mielin

Uinti kulkee tällä hetkellä aika kivasti ja helpon tuntuisesti. Mun ja Anteron uintivauhti on aika samaa luokkaa, joten ajattelin Pajulahdessakin seurailla, missä Antero menee ja pysytellä tuntumassa. Laskeskeltiin, että noin 1.16 aikaan pitäisi olla ihan hyvät saumat.

Pyöräilyssä pyrin pitämään noin 30 km/h keskivauhtia. Kuivannolla kierrettävä kolmion mallinen reitti ei mun mielestäni ole sieltä nopeimmasta päästä. Etenkin kolmion ”toinen”, noin 14 kilometrin mittainen osuus koettelee hermoja, koska se on melkein kokonaan loivaa nousua ja varsin raskas, jos tuuli on vähänkin vastainen. Siinä pitää vaan malttaa mielensä ja koittaa olla puskematta liikaa. Yritän kompensoida keskivauhtia niillä kahdella muulla pätkällä.

Juoksusta on vaikea sanoa juuta tai jaata. Viime perjantain pitkässä yhdistelmässä juoksu lähti liikkeelle tosi helposti ja ekan vitosen vauhti oli 5.15 tuntumassa. Toisella lenkillä se putosi 5.30 pintaan ja se on varmaan paljon realistisempi tavoitevauhti. Mutta mitä pidemmälle matka etenee, sitä lyhyemmäksi askel todennäköisesti käy. Vauhtiakin tärkeämpänä pidän kuitenkin omaa jaksamistani ja sitä, että pystyisin juoksemaan maratonin loppuun asti.

Pajulahden maratonreitti on kuuleman mukaan mäkinen ja raskas. Kivaksi ylläriksi kahdeksan kilometrin reitin puolessa välissä on muutaman kilometrin osuus kuntopolkua, jossa kiivetään (siis kävellään) joku jyrkkä mäki mennen tullen. Maasto on tuolla metsäpätkällä varsin epätasaista, joten pitää olla tarkkana, ettei astu pyöräilyn jäykistämillä jaloilla nilkkaansa ympäri.

Geeliä ja patukkaa

Lauantaiaamuna klo 7 se on sitten menoa! Simo ja Juffe on mun ja Katjan huoltojoukoissa ja on jotenkin rauhoittavaa tietää, että pitkän pyöräilyn aikanakin näen tuttuja naamoja keskimäärin tunnin välein.

Eilen kävin hieronnasta ja ostamassa säkillisen geelejä ja patukoita. Tänään teen vielä kevyen ja lyhyen fillarilenkin, jonka päälle hölkkäilen muutaman kilometrin. Huomenna on tiedossa lepoa, kisainfo ja illalla ajoissa nukkumaan. Ja lauantaina taas varpaat viivalle. Pitäkää peukkuja!

Perusmatkan SM-kilpailut kisailtiin eilen lauantaina Kuopiossa. Odotukset eivät olleet Joroisten hitaanpuoleisen toipumisen jälkeen kovin korkealla, vaikka viikon lopulla lihaksistoa vaivannut tukkoinen olo alkoikin pikku hiljaa helpottaa.

Lähdettiin ajelemaan Kuopiota kohti Katjan ja Essin kanssa perjantaina iltapäivällä. Simo, Pasi ja Pietu lähtivät liikenteeseen toisella autolla tuntia myöhemmin. Matka taittui varsin rattoisasti ja perillä oltiin kuuden kieppeillä. Kirjauduttiin sisään Puijonsarveen, vaihdettiin juoksukamat päälle ja lähdettiin tekemään kevyttä verryttelylenkkiä kisareitille. Juoksu tuntui jotenkin ihan älyttömän hyvältä ja sanoin Essillekin, että askel on kevyintä naismuistiin. Aloin jo vähän innostua – ehkä kisasta sittenkin voisi tulla ihan kohtuullinen!

Kevyen lenkin jälkeen haettiin Scandicista numeropussit, tutkailtiin osanottajalistoja ja käveltiin takaisin omalle hotellille. Suihkun kautta lähdettiin syömään ja ilta olikin tosi kiva. Juttua olisi varmaan riittänyt Katja V:n, Maken, Pietun, Esan, Simon, Essin ja Katjan kanssa varmasti pidempäänkin, mutta kymmenen kieppeillä siirryttiin omiin huoneisiin suunnittelemaan nukkumaan menoa.

Laitettiin Katjan ja Essin kanssa kisakamoja valmiiksi ja höpöteltiin puolille öille. Sitten yritettiin alkaa nukkua. Alakerran ravintolan pihamaalta kuului sen verran kovaa känniörvellystä, että nukahtaminen ei meinannut onnistua parhaalla tahdollakaan. Lopulta väsy voitti. Heräilin yöllä muutaman kerran samanlaiseen möykkään ja aamulla kellon soidessa olo oli kaikkea muuta kuin levännyt.

Kisapäivän aamu

Aamupalan jälkeen lepäiltiin, puettiin kamat niskaan ja lähdettiin kisapaikkaa kohden. Pyörien katsastuksen ja kamojen paikalleen viennin jälkeen suunnattiin katsomaan Katja V:n lähtöä naisten yleisessä sarjassa. Katja ui tosi kovaa ja lähti pyöräilyyn ihan kärjen tuntumassa. Harmi, että kumin puhkeaminen päätti hienosti alkaneen kisan.

Kahdentoista aikaan lähdettiin tekemään Katjan ja Essin kanssa alkuverkkaa juosten. Kuinka ollakaan – perjantain keveys oli askeleesta tipotiessään ja meno tuntui raskaalta. Vedin lyhyitä vetoja, venyttelin ja ravistelin reisiä ja toivoin, että niissä tapahtuisi uinnin ja pyöräilyn aikana radikaali muutos parempaan. Vessakäynnin jälkeen lähdin vaihtamaan märkkäriä niskaan ja suuntasin kohti lähtöpaikkaa.

Uinnin lähdössä olo ei ollut ollenkaan niin hermostunut kuin Joroisilla. Lähtövihellyksen jälkeen säntäsin veteen eturivissä ja aloin kauhoa tasaista vauhtia eteenpäin. Uinti meni kokonaisuudessaan ja tuntuman puolesta hyvin. Hengitys pelasi ja jaksoin hyvin loppuun asti. Ainoa mikä harmitti, olivat lukuisat matkan tekoa hidastaneet ohitukset. Välillä vauhti pysähtyi kokonaan kun ei heti tiennyt, mistä välistä edessä polskivaa ikämiestä tai sammakkouimaria olisi lähtenyt kiertämään.

Uinnin loppuajasta (28.55) jäi minuutti hampaankoloon, mutta onpahan taas mitä miettiä ja parantaa ensi talven treeneissä.

Pyöräilyyn lähtiessä huikkasin huoltajana toimineelle Simolle, että joko Katja meni. Hän huusi, että ei – takana tulee.

Osasin siis odottaa, että kohta tuttu naama pyyhkäisee rinnalle ja ohi. Olin polkenut reilun kilometrin, kun kuulin viereltäni tutun puhinan. Ja niin sitä taas mentiin – kymmenen metrin etäisyydellä koko 40 kilometrin matka. Välillä tempaisin Katjasta ohi, mutta jo seuraavassa ylämäessä hän teki minulle saman. On se vaan uskomatonta, miten samaa vauhtia meidän pyörät tällä hetkellä liikkuu! Kumpikaan ei saa toiseen eroa, vaikka polkee, minkä jaloista lähtee:)

Pyöräreitti oli mielestäni todella hidas ja raskas. Keskustassa ja sen ympärillä kulkeneella reitillä oli paljon mutkia, mäkeä ja kaupan päälle vielä mukulakiveäkin. Ajaminen oli jatkuvaa rytminvaihdosta ja poukkoilua, ja ihan toista maata kuin Joroisten nautinnollisen pitkillä peltosuorilla. Siitä selvittiin kuitenkin ihan kelpo ajassa, 1.16.xx, jossa on mukana sekä uinnin että pyöräilyn vaihdot.

Juoksemaan lähteminen oli iloinen yllätys. Askel tuntui lennokkaalta ja kevyeltä heti alusta alkaen.

Katselin kellosta vauhtiani ja huomasin kipitteleväni 4.30 vauhtia puuskuttamatta. Jes! Vaihdossa kuuluttaja kuulutti minun johtavan sarjaani. Sydän jätti varmaan pari lyöntiä väliin. En tiennyt yhtään, kuinka lähellä muut sarjassani kilpailevat olivat, joten juoksin sen minkä jaloistani pääsin. Tykkäsin kovasti 3,3 kilometrin juoksureitistä, joka kierrettiin kolmasti. Matkalla näki hyvin vastaantulevia seurakavereita ja muita kilpailijoita ja heidän kannustuksensa tuntui tosi hyvältä. Energiat riittivät hyvin ja vauhti pysyi juoma-asemakilometrejä lukuun ottamatta 4.30-4.40 kantturoissa. Jo juostessa ajattelin, että vihdoinkin tämä tuntuu siltä kuin pitääkin! Juoksun loppuaikana oli 46.48, johon olin varsin tyytyväinen. Jäin Katjalle juoksussa pari minuuttia, mikä vastaakin melko tarkasti meidän tasoeroa.

Maalissa Katja oli vastassa ja oma voitto tuntui tuplasti hienommalta, kun kuulin myös hänen ja Esan voittaneen sarjansa. Loppuaikani oli 2.32, joten kisaa edeltänyt loppuaikaennustukseni meni jälleen melkoisen hyvin nappiin.:)

Sitten alettiin odottamaan Essiä maaliin. Sarjassani toiseksi sijoittunut tuli maaliin pari minuuttia minun jälkeeni ja pian sen jälkeen sanoin Katjalle, että se taitaakin olla Essi, joka ottaa pronssimitalin! Ja niinhän siinä kävi, elämänsä ensimmäisessä virallisessa triathlonkilpailuissa rakas treenikaverini nappasi mitalin. Ihan mahtavaa!

Ja sitten Nastolaan…

Sinne sitä ollaan siis menossa – täyden matkan SM-kilpailuihin. Ajateltiin Katjan kanssa lähestyä kisaa päivä urheilun parissa -periaatteella. Uidaan mahdollisimman leppoisasti, sellaista normaalia treenivauhtia, jolloin uintiin pitäisi mennä noin 1.20. Pyöräilystä pyritään selviämään rennosti pyöritellen pk-sykkeillä, noin kolmenkympin keskivauhtia, jolloin siihen menisi keskimäärin kuutisen tuntia. Juoksussa lähden pitämään noin 5.30-5.40 kilometrivauhtia – tai mitä ikinä se sitten niillä jaloilla onkaan. Katja menee todennäköisesti omia menojaan, mutta minä toivon selviäni juoksusta noin neljään tuntiin, jolloin loppuaikani olisi jossakin 11.30 ja 12 tunnin välissä. Siihen olisin ihan supertyytyväinen!

Uskon, että me noustaan taas Katjan kanssa järvestä suurin piirtein yhtä aikaa ja poljetaan koko 180 kilometrin reissu sen sallitun kymmenen metrin etäisyydellä toisistamme. Henkisesti siitä on ihan valtavan suuri apu. Jos matkan aikana sitten sattuu jotain ja joudun syystä tai toisesta keskeyttämään, niin olenpahan ainakin kokemusta rikkaampi ensi vuoden Frankfurtin Ironmania silmällä pitäen.

Nastolaan valmistavista treeneistä kirjoittelen lisää ensi viikolla, mutta nyt tämä tyttö suuntaa nukkumaan. Öitä!

Joroisten jälkeinen aika on vierähtänyt lomailun ja treenien merkeissä. Kisan jälkeisellä viikolla pidin pari lepopäivää, kävin muutaman kerran uimassa, tein lyhyen pyörälenkin ja yhden kevyen juoksulenkin. Sitten lähdettiinkin koko perheen kanssa lomalle Italiaan, jossa juoksin joka aamu 7-10 kilometrin lenkin vauhteja vaihdellen. Meno ei ollut missään vaiheessa mitenkään superkevyttä ja jotenkin tuntuu, että juuri Joroisten kisan alla ja vahvemmin sen jälkeen päälle pukannut kurkkukipu ja pieni flunssan poikanen pitkittivät palautumista normaalia pidempään. Mutta ehkä se tästä. Kuopion perusmatka kolkuttelee jo ovelle ja tällä viikolla yritän herätellä kroppaa levolla ja muutamilla terävillä yhdistelmillä takaisin kisakuosiin.

Lauantaina tehtiin jo Katjan ja Tuomaksen kanssa yhdistelmä Pajulahdessa. Uitiin muutamia vetoja, pyöräiltiin 3 x 10 kilometriä kovaa ja juostiin 4 x 500 metriä noin neljän minuutin vauhtia parin minuutin hölkkäpalautuksilla. Uinti oli jotenkin ihan hakusessa, kun edellisestä märkäpuku-uinnista oli vierähätnyt melkein pari viikkoa. Pyöräilyssä hapot jylläsivät, eikä juoksukaan oikein vakuuttanut. Edellispäivän kahdeksan tunnin matkustaminen painoi varmaan kintereissä, mutta silti treenistä jäi aika epävarma olo, vaikka treenikaverien vauhdissa pysyinkin. Kesän kehnointa menoa – so far. Toivottavasti tuntemukset tästä taas hiljalleen paranevat.

Sunnuntaina lähdin jo ennen kukonlaulua polkemaan pitkää lenkkiä Aleksin, Juffen ja Valtterin kanssa. Tarkoituksena oli tutustua Pajulahden täyden matkan SM-kisan pyöräreittiin. Poljettiin siis Lahdesta Nastolan ja Uudenkylän kautta Orimattilan Kuivannolle, josta kisassa kierrettävä 37 kilometrin lenkki alkoi. Minä kiepsautin lenkin kolmasti ja kurvasin kotia kohti, muut lähtivät vielä neljännelle lenkille. Pyörän mittarin mukaan lenkille kertyi mittaa 163 kilometriä ja aikaa meni 5.39. Mun pisin lenkki ikinä! Lopussa nälkä kurni vatsan pohjassa ja janokin oli jo melkoinen. 29 asteen helteessä juomaa meni taas aivan liian vähän. Mun on aivan pakko kiinnittää juomiseen jatkossa tarkemmin huomiota. Joroisten juoksuosuudella vaivanneet krampin alutkin johtuivat varmaan suurelta osin siitä, että olin juonut pyöräilyn aikana kokonaiset puoli pulloa nestettä ja ottanut peräti yhden geelin… Tämän havainnon tein vasta purkaessani pyörää kisan jälkeen autoa varten. Pyöräillessä olin kai niin tohkeissani, että en kerta kaikkiaan huomannut juoda tai tankata energiaa sen enempää, kun ei janokaan vaivannut. Että hyvä minä. Tyhmyydestä sakotetaan vain miten se nyt meni:)

Tänään pidin lepopäivän ja kävin hierojalla. Huomenna suuntaan heti aamusta Helsinkiin parille juttukeikalle. Illalla juostaan molempien Katjojen ja Essin kanssa 200 metrin vetoja Radiomäen kentällä, jonka päälle mennään uimaan. Keskiviikkona teen vielä ihan lyhyen yhdistelmän ja torstaina lepään. Perjantaina ajellaan Kuopioon, jossa käydään Essin ja Katjan kanssa tutustumassa pyöräily- ja juoksureitteihin. Ja lauantaina sitten taas varpaat viivalle. Jos kisa menee yhtä hyvällä tuntemuksella kuin Joroisilla, loppuaikani on jossakin 2.30-2.35 kantturoissa. Mutta katsellaan nyt. Oman pään sisäiset paineet jäivät Joroisille, joten Kuopiosta toivon vain ehjää ja rentoa, hyvän mielen kisaa. Sen jälkeisen fiiliksen ja olotilan perusteella teen lopullisen päätöksen Nastolan täyden matkan SM-kisaan osallistumisesta. Syyskuun lopussa on joka tapauksessa vielä edessä Berliinin maraton. Että vielä tätä kesää ja kisoja on todellakin jäljellä!