Kävin testaamassa uutta märkäpukua ja päätin jo matkalla hallille uida 1900 metrin testiuinnin. Koska laskuissa pysyminen on 25 metrin altaassa harvinaisen hankalaa, nappasin Garminin matkaan ja kellotin kierrokset jokaiselta 250 metriltä. Viiteen viisikymppiseen pysyn juuri ja juuri laskuissa, mutta sen pidempää en itseeni luota 🙂
Uin parisataa verkkaa ja säätelin samalla laseja, jotka tuntuvat taas vuotavan vähän joka kulmasta. Kiroilin mielessäni, että on se vaan harvinaisen hölmöä, että märkäpukuun on valmis sijoittamaan monta sataa euroa, mutta muutaman kympin laseista ei tunnu löytyvän yksiäkään hyviä.
Lähdin testiuintiin liikkeelle rennon reippaasti. Yritin keskittyä rauhallisiin ja rentoihin vetoihin ja hengitykseen joka kolmannella vedolla. Puku lämmitti ihan kiitettävästi. Vierumäen uimahallin suurista ikkunoista aurinko mollotti altaaseen vielä ilta kuudelta täydellä terällä.
Matka eteni tasaiseen tahtiin. Lasit olivat sen verran huurussa, että en nähnyt sekunnilleen 250 metrin väliaikoja, mutta sen verran näin pikaisella vilkaisulla, että minuuttiluku alkoi aina nelosella. Siitä päättelin myös pysyneeni laskuissa.
Vasta viimeisellä 150 metrillä uskalsin kiristää tahtia. Viimeisessä päädyssä löin käden seinään, kellon kiinni ja kiskoin lasit silmiltä. Hetken aikaa tuijotin epäuskoisena kellon lukemaa. 34.38. Ei voi olla totta. Monta minuuttia paremmin kuin uskalsin edes kuvitella!
Olin lopputuloksesta niin hölmistynyt, että marssin suoraan suihkun kautta pukuhuoneeseen ja kotimatkalle. Pohdin koko kotimatkan mielessäni, olinko sittenkin laskenut väärin. Mutta ei. Kellottamieni kierrosten mukaan olin laskenut oikein. Märkäpuku on siis ainakin hyvä ja uintikin on selvästi kehittynyt viime vuodesta, jolloin uin Joroisilla saman matkan 40 minuutissa. Sen verran jäin kuitenkin pohtimaan lopputulosta, että aion uusia testiuinnin ensi viikolla.
Mutta eipä tuota avovedessä porukassa uintia ja altaassa yksin kauhomista voi tietenkään verrata. Eikä tuolla ajallakaan juuri muuta väliä ole kuin omalle korvien välille. Nyt tiedän pystyväni uimaan ihan kohtuullisesti, kunhan vain suunnistan suoraan, enkä ui itseäni hapoille vielä ensimmäiselle poijulle.
Vähän hymyilyttää silti 🙂